tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ja lainaamotäydennyksiä muutamalta päivältä

Kesäloman lopussakin jaksaa ommella, kun oikeasti pitäis suunnitella tunteja. Mutta toisaalta onhan siinä niitä öitäkin sit olemassa...


Ensimmäisenä esittelyyn Elsa-Maijan kaavalla tehty sivutarrallinen taskuvaippa. Pul yksityisen lahjoittamaa, sisäpintana Katin Mussukoiden sienikuosinen joustofrotee. Vaipan kokoluokaksi on luvattu 8-18kg, ja onhan tuo aika reilua kokoa. Tämänkin vuoksi märkäpintainen vaippa, toimii hyvin myös kuivaksiopettelussa.


Toisena näkösälle 2 housuvaippaa Kiedon kaavalla, kokona L. Näissäkin märkäpinta, bambuneulos (yksityiseltä lahjoittajalta), jotta voi hyvin laittaa myös kuivaksiopettelupakettiin. Vasemmalla kiinteänä imuna 1-2 krs pyyhefroteeta (takana saakka ei ole kuin 1 kerros) ja kerros bambuneulosta. Oikeanpuoleisessa 2 kerrosta tuhtia pyhefroteeta. Molemmissa on täyttöaukko, joten imun lisääminen tarpeen mukaan on helppoa. Oikeanpuoleiseen unohdin lisätä kuminauhakujan varan yläreunaan, joten siellä foe.


Pojan shortsikankaasta jäi pikkutilkku, joka muuntui kestositeeksi. Tällä kuosilla ei enempää tule, sillä kangas on loppu. Limen vihreällä pohjalla sitä vielä on, mutta siitä tulee ensin jotain isompaa ja lopusta ehkä jotain tällaista. Taustalla oogabooga turkoosi pul ja imua 2 krs pyyhefroteeta. Kaavana Kestovaippayhdityksen kestositeen kaava jonkin verran kavennettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti