Elämää ja ompelua :) Ei liian vakavasti. Alelaarit ja kierrätys kunniaan. Tehdään kun jaksetaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste täyttövaippa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
Lainaamoille lisää juttuja
Ostin pari vuotta sitten jenkeistä hyvälaatuista flanellia, näköjään liikaa. Kuosi on kaunis, joskaan ei superkestävä vaippakäytössä. Tein lainaamoille loppupalasesta flanellitiimoja nopeiksi imuiksi ja kosteudenlevittäjiksi.
Toinen kattaus imuja. Kyselin lainaamovastaavien ryhmässä, onko tarvetta taitoille, yksi vastaus oli, että juu tarvitaan. Vantalle lähti kuoressa joustofrotee (Katin Mussukat)-bambuhamppufleece taittoimu ja flanellinen taittoimu. Loput kuvan imut odottaa ottajaansa. Vasemmalla pikkuine pesulappu, toisena pötköimu (odottaa neppejä myös), 2 kpl taittoimuja (joustis+bhf), pari flanellitaittoa ja yksi flanllinen tiima. Jämäpala oli hanakaln kokoinen, niin tein voimakkaammin muotoillun tiiman.
Snap Down OS -vaippa on ollut kesken jo jonkun aikaa. Nyt valmiina käyttöön sekin. Pinnassa joustofrotee Metsolasta, sisäpintana cmx omista varastoista.
Tunnisteet:
imut,
Katin Mussukat,
Kestovaippayhdistys,
Metsola,
sisävaippa,
Snap Down,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
vaippaompelu,
yhden koon vaippa
tiistai 29. joulukuuta 2015
Frotee käyttöön
Tässä kuvassa on vasemmalla imu, jonka kuviopintana on yksityisen lahjoittajan bambujoustofrotee. Tuhtiutta tuo 2 krs. froteeta. Lilat on tenceltrikoota, kaksinkertaisia taittoimuja. Koekmukseni mukaan ohuita ja imuisia :) Ostin trikoon vahingossa (kuvittelin ostavani joustista) alelaarista. Kangas on aika raskasta ja paksua, väri ei passannut pojille ja mulle itselle pala oli liina matala mihinkään käyttöön.
Liivinsuojat jämätilkusta, pul ja cmx Myllymuksuilta. Pul, frotee ja cmx.
Mummut S-kokoisena froteesta. Sisäpinnalla Myllymuksujen lahjoittama cmx. Selkeä sisätäyttövaippa. Frotee on tosi tuhtia, muutamalla imukerroksella sopii myös varmastikin yökäyttöön.
Tighty Whitey Hipsters, kokona nb. Tää on jotenkin vaan niin tajuttoman pieni (ja toimii vastasyntyneellä..) Sivunepit, kokonaan froteeta. Yhteensä 6 kerrosta imua, joten toimii jopa yökäytössä muutaman pesukerran jälkeen.
The Hip Snappy Nappy vielä lainaamoiden yhdenkoon vaippojen pulaan. Keep it simple, pul ja cmx, molemmat Myllymuksuilta. Tässä yksilössä alkaa jo näkyä sateenkaarinepit, kauhean paljoa ei ole enää samoja värejä, joten monivärisiä yhdistelmiä on jatkossakin luvassa... Uusi ihana ompelukoneeni ei suostunut pul-cmx-yhdistelmää ompelemaan hypyittä, joten vanhassa vara parempi ja kaivelin marketti-evan esiin. Kokeilin ohuet, uudet neulat, hitammaan ompeluvauhdin ja kaiken mahdollisen. Eva suostui ompelemaan tämän vanhemmalla neulalla, suuremmin säätämättä. Ehkä mä en laitakaan sitä kiertoon, vaan se saa jäädä tämän kangasyhdistelmän ompelua varten niin kauaksi aikaa kun suostuu toimimaan isännän pikapatentilla.
Taas on lainaamoille kamaa kasassa. Kohta on jo paketillisen verran. Neppejä vaille valmiina on myös 2 kpl yökäyttöön sopivaa komboa, kaavana Elsa-Maija.
Tunnisteet:
imut,
kestovaipat,
Kestovaippayhdistys,
liivinsuojat,
Mummut -kaava,
Myllymuksut,
sisävaippa,
Tighty Whitey Hipsters,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys
tiistai 17. marraskuuta 2015
Sivuneppejä omalle
Meillä on jäänyt kierrosta pois muutama pieneksi jäänyt vaippa, ja kierto on hiukna vajaa. Viikonlopun sessiossa leikkasin meillekin pari vaippaa.
Sammakkovaippa on tehty The hip Snappy nappy-kaavalla. Sisäpintana on tencel, Tää nyt vaan istuu meille niin loistavasti.. Sammakkopul Kestovaippakaupan alekorista ja tencel Mamsellista.
Robottipul matkusti ameriikan maasta matkalaukussa. Mulla on kai liikaa kankaita, kun en jossain vaiheessa edes muistanut tätä. Ihaan pirteä kuosi. Sisäpinta niin ikään Mamsellin tencelistä. Kaavana Elsa-Maijan kaava,
Molemmat selekitä taskuvaippoja. Kuivuu nopsaan ja imumäärän saa säädettyä aina sopivaksi.

Elsa-Maijan kaava,
taskuvaippa,
täyttövaippa,
yhden koon vaippa
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Lisää valmiita
Aamu on omaa aikaani, kun muut nukkuvat. Jatkoin eilisiä ompeluita. Ensin tein loppuun Kestovaippayhdistyksen kaavalla tehdyn S-kokoisen taskuvaipan. Pul ja cmx Myllymuksujen lahjoittamaa.
Kuten jo aiemmin kerroin, silputkin käytin suoraan. Tässä valmistuneet kestositeet. Onhan noita..
Tämän pulin ostin pari vuotta sitten jenkeistä. valmistaja on Babyville Boutique. Tässä ei kuitenkana laminointi pysy pesuissa kiinni. Reklamoin, mutta ei tunnu merten takana kiinnostavan.. Nämä sitten lainaamoille siksi aikaa kun sattuvat kestämään. Vaikka laminointi on vaipoissa irronnut, vuoto-ongelmaa ei vielä puolen vuoden käytössä ole ilmennyt.

maanantai 9. marraskuuta 2015
Pari vaippaa vielä
Tighty Whitey Hipsters on kummitellut mielessä. Olenkin tulostanut sen myös XL-kokoisena, ja piirtänyt kaavatkin. Nyt se meni neulan alle. Ulkopinta Myllymuksujen pulia, sisäpintana täysvinoon leikattu flanelli. Kiinteää imua laitoin kerroksen, se on bambu-hamppufleeceä ommeltuna kiinni flanelliin.
Alemmassa kuvassa vaippa on oman 1v/vajaa 11kg/79cm pitkän poikani päällä. Meille aika reilu vielä, teen meille yhtä kokoa pienempää varmaankin. Nepit ehkä laittaisin myös hiukan tiheämpään ja siten yhden säädön lisää. Nyt kaavassa on 3 paria neppejä, hyvin mahtuisi 4 paria myös.
Molemmat vaipat ovat taskuvaippoja.
Alemmassa kuvassa vaippa on oman 1v/vajaa 11kg/79cm pitkän poikani päällä. Meille aika reilu vielä, teen meille yhtä kokoa pienempää varmaankin. Nepit ehkä laittaisin myös hiukan tiheämpään ja siten yhden säädön lisää. Nyt kaavassa on 3 paria neppejä, hyvin mahtuisi 4 paria myös.
Toisena luottokaava The Hip Snappy Nappy. Tällä kertaa kumpprien sijaan foet. Sisäpinta ;yllymuksuilta bambujoustista ja ulkopinnan ihana pul on Myllymuksujen uutuuspulia viime kesältä.
Tunnisteet:
Hip Snappy Nappy,
Kestovaippayhdistys,
Myllymuksut,
taskuvaippa,
Tighty Whitey Hipsters,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
lauantai 7. marraskuuta 2015
Sisävaippoja ompeluksissa ja korjauksessa
Tämä vaippa on matkannut jo minulta eteenpäin. En vain ole blogannut. Kaavana näyttäisi olevan Sprout Snap, pintakangas Jyväskylän Kangaskaupasta ja sisäpintana muistelen olevan bambujoustista Myllymuksuilta.
Tämä Tirsokas tuli lainaamoihin yksityiseltä lahjoittajalta, kumpparit kuolleina. Purin vanhat kumpparit (ommeltu vain pintakankaaseen kolmiaskelsiksakilla ja tein tilalle kujat.
Nämä tulivat valmiiksi leikattuina yksityiseltä lahjoittajalta. Pintakangas on velouria, sisäkangas fleeceä. Kaavana OttoBren kaava, koossa 80-86.

Jyväskylän Kangaskauppa,
Kestovaippakauppa,
Myllymuksut,
OttoBre,
sisävaippa,
Sprout Snap,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
vaippojen korjaaminen
lauantai 17. lokakuuta 2015
Imuja ja yhtä kokoa
Hahtuvaimut tikuttelin telkkari katsoessa joku ilta. Hahtuvat on saatu lahjoituksena yksityiseltä lahjoittajalta. Vaaleassa taitaa olla 4 kiekosta jämiä, tumma muistaakseni kahdesta jämästä.
Tiimaimu on syönyt sisäänsä 3 krs bambujoustista ja kerroksen apilajoustista. Bambu Myllymuksuilta, apila Jyväskylän Kangaskaupasta.
Oikealla taittoimu jo yllämainitusta apilajoustiksesta, mukana 2 krs bambujoustista. Pieni tiimaimu samoilla materiaaleilla. Lisäksi riekaleista tuli vielä 2 pesulappua.
Tein myös yhdenkoon vaipan. Kaavana Fancy Clothesin The hip snappy nappy. Musta tää vaan on kiva, ja ainakin omalle pojalle on istunut aivan loistavasti.
Tunnisteet:
hahtuva,
Hip Snappy Nappy,
imut,
Jyväskylän Kangaskauppa,
Myllymuksut,
sisävaippa,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
Yövaippa omalle poikaselle
Meillä oli vain 2 sopivaa yövaippaa, joten pakkohan se oli kolmaskin ommella. Saa nähdä miten sopii, sillä kyseessä on sivunepillinen yhden koon vaippa. Käytin kaavana Fancy Clothesin Hip Snappy Nappya. Olen sitä aiemmin käyttänyt lainaamovaipoissa ja muistaakseni testannut omallekin päälle..
Kuvassa kaikki säätönepit auki. Käytännössä laitan säädän keskineppiin :). Käyttäjä on nyt noin 8kg/70cm/6kk.
Ja vaippa avattuna. Sisäpintana tencel joustofroteeta (sitä siis saa vielä!). Ostin sen Mamsellin alekorista. Läppäimussa tencel, 2 krs bambucollaria ja 2-3 kerrosta sisältänyt jämäkierrätysimu silppulaatikosta. Lisäimua saa laitettua takana olevasta täyttöaukosta. Näin tämäkin yksilö kuivuu nopsaan ilman rumpua. Pintakangas on Metsolan joustofroteeta ja neppien tukena pyyhefroteeta.

yövaippa
perjantai 24. huhtikuuta 2015
Rinsessan vaippa
Myllymuksuilla on ihania uutuuskuoseja pul-kankaissa, ja lainaamotkin pääsevät niitä kokeilemaan.
Kaavana on Elsa-Maijan kaava, joka pitäisi olla sopiva 8-18kiloisille vauvoille ja taaperoille. Sivutarrojen sijaan laitoin sivunepit. Nyt onkin tullut viime aikoina pelkkiä sivuneppivaippoja.. Mietin siihen syytä ja totesin, että huonosti päikkäreitä nukkuvan vauvan kanssa se on kätevämpää. Nepin laitta vie sekuntteja ja sen voi huoletta jättää kesken. Tarrojen ompelu on vähän toista, mielellään en jätä työtä kiinni koneeseen. No anyway, sisäpintana tässä on bambujoustis, sekin Myllymuksuilta. Kiinteänä imuna on myös bambujoustista pari kerrosta. Neppi-imulle on paikka takana taskussa. Tähän vaippaan mahtuu hyvin isomminkin imua, eli toimii jopa yökäytössä. Itse laittaisin kuitenkin villahousut päälle varmistamaan.
maanantai 10. marraskuuta 2014
Mummut S ja villahaalari
Akuuteimpaan yövaippapulaan meille ja lainaamoille Mummut -kaavalla S-kokoinen pehmoinen ihanuus. Materiaalit taas fifty-fifty. Omista laareista sisäpinnan bambujoustis ja kiinteän imun zorb. Ulkopinta ja tarrat lahjoitusmateriaaleista. Ulkopinta Metsolan joustofroteeta. Samalla päällystin zorbin toisen puolen. Neppi-imulle paikka ja lisäsäätötarra. Tämähän toimii toki päiväkäytössä myös kevyemmällä imulisäyksellä, mutta reilummalla taas yökäytössä.
Jokunen päivä sitten valmistui myös ihana villainen välihaalari pikkuiselle. Pohjana OB:n Fawn. Leveyden tein 50cm mukaan, pituudet 62cm mukaan. Näköjään meidän lapset on pitkiä ja hoikkia.. Materiaalina Myllymuksujen löytökankaista bongattu merinovillaneulos. Kääntötumput ja lahkeet meinäs nyrjäyttää imetysaivot kokonaan, mutta selvisin Kiikkusaari -blogin ohjeilla ja kolmesti purkamalla.. Vinkkinä, laita ehdottomasti nelinkertainen kantti kääntöreunaan.. Ihanan pehmeää ja lämmintä. Jämäpaloista tumput samaa sarjaa..
Tunnisteet:
Fawn -haalari,
Kestovaippakauppa,
Kestovaippayhdistys,
merinovillaneulos,
Metsola,
Mummut -kaava,
Myllymuksut,
OttoBre,
sisävaippa,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys
maanantai 20. lokakuuta 2014
Mummut NB
Yksityisen lahjoittajan vaippakasasta valmistui tänään tämmöinen pikkuvaippa. Kaavana oli Mummut Nb -kokoisena. Vaipan sisäpinta on keltaista coolmaxia ja tiimaimuna pyyhefroteeta. Velourista ulkopintaa tukee bambufleece. Laitoin tähänkin neppi-imulle paikan, ja toiminee tämä siis sopivilla imuilla jopa yökäytössä. Kuminauhat ovat kujissa, vaikka vaippa onkin röyhelöllistä mallia. Ainakin helppo vaihtaa kumpparit tarvittaessa. Mutta ei mennyt niinkuin Strömsössä tämän ompelu. Pujotin kumpparit hakaneulan avulla, ja onnistuin ompelemaan hakaneulan kiinni kiinnitystikkaukseen...
Kaavan takana on Nalle-vaippojen luoja Leila Pentti, ja kaava löytyy kestovaippainfosta tsi-osiosta.
Tämä vaippa kaipailee jonkin verran pesukertoja ennen kunnon käyttöä. Pesuja se odottelee tällä hetkellä meidän kylppärissä, sillä lainaamovastaavalle lähtevä pinkka on vielä niin pieni, että tämä yksilö ehtii esipeseytyä meillä muutamaan kertaan.
Valmistui vielä pari samaa sarjaa ja imu lipareista.
Vasermmalla vähän tuhdimpi versio. Sisäpintana Myllymuksujen bambujoustis, sen tukena paksuhko flanelli, tiimana 2 krs hamppua ja ulkopinnan velouria tukee bambufleece. Päiväkäytössä riittänee yksinään pikkuiselle. Oikealla kombo on sma kuin ylemmässä, erotuksena reisikumpparit on laitettu kolmiaskelsiksakilla. Imussa 4 krs bambujoustista ja 1 krs joustofroteeta Katin Mussukoilta. Kummassakin on paikka neppi-imulle, joten tuunattavissa helposti isompipissaiselle tai yökäyttöön.

Kestovaippainfo,
Kestovaippayhdistys,
Mummut -kaava,
Myllymuksut,
sisävaippa,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Nöttösiä :)
Tilatessani Metsolasta esikolle housukankaita, saimme samassa paketissa pari metriä ruskeaa joustofroteeta lainaamovaippoihin. Aloitin kankaan palastelun tekemällä muutaman Nöttösen. Nämä ovat puhtaita sisätäyttövaippoja, eli kaikissa on vain kuosi ja sisäpinta, joka on yksityisen lahjoittamaan bambuneulosta. Kuminauhoiksi laitoin Perfectin ohuempaa nauhaa, sillä 7 mm kumppari on jopa liina napakka tällaiseen vaippaan. NettiNöttösen kaava löytyy ainakin facebookista muutamasta ompeluryhmästä. Pyynnöstä sen saanee myös kaavan tekijältä, Nallevaippojen suunnittelijalta Leila Pentiltä.
Keskellä oleva imu on saman bambuneuloksen jämät buustattuna kahdella kerroksella hamppucollegea. Imun on tarkoitus sopia nöttöseen.
Vasemman reunan liivinsuojat on koottu silppulaatikon aarteista. Niissä on ihoa vasten bambuneulos, imuna joustofrotee ja bambufleece. Kosteussulkuna pul.
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Lainaamovaippoja ... Taas
Sain yhdeltä lainaamonpitäjältä pitkän listan puutevaipoista. Hänellä oli vielä paljon poistoja, joten lista on senkin vuoksi melkoisen pitkä. On kyllä kivempi tehdä, kun tietää tasantarkkaan, mitä tarvitaan, eikä tarvitse arpoa, että mitähän tänään tekis. Toki ompelemista helpottaa ihana kesäloma :)
Vasemmalla ylhäällä lintuset -kuosinen aio. Tein sen Kestovaippayhdityksen kaavalla, johon lisäsin vuotosuojat Kiedon ohjeiden mukaisesti. Sisäpintana coolmax. Tukikankaana flanelli, kiinteänä imuna kaksinkertainen bambu-hamppufleece. Läppäimussa mukana 3xbambu-hamppufleece ja päällä luomulaatuinen joustofrotee. Tässä on vielä neppi-imulle paikka, jonka tein samalla. Tämä neppi-imu nepitetään vaipan sisäpintaan, joten ihoa vasten on coolmax. Lisäksi imumateriaalina on pyyhefroteeta ja 3xbambu-hamppufleeceä. Imumateriaalit on saatu lahjoituksena Vekaravintistä, muut materiaalit yksityisiltä lahjoittajilta.
Toisena ylhäällä on Kiedon yhdenkoon kaavalla tehty sisävaippa. Sisäpintana on bambuneulos. Kyseessä on siis sisätäyttövaippa, johon imut laietaan erikseen. Mielestäni yhdenkon vaippa on hankala tehdä kovin tuhtina, nepitys jää paksuksi. Sopivilla imuilla tämä kuitenkin säätyy oikeasti mukavasti eri kokoihin. Ulkopintana on Kestovaippayhdityksen oma luomulaatuinen joustofortee, Kestokuplis.
Kolmas ylärivin vaippa on Tighty Whitey Hipsters -kaavalla, kokona M. Sisäpintana coolmax, jota tukee napakka bambufleece. Imualueelle on lisäksi laitettu kerros flanellia ja bambufleeceä. Näisät flanelli on lähimpänä coolmaxia, jotta pisut imeytyvät nopeasti ja levittyvät laajemmalle. Vaipassa on täyttöaukko, jotta imumäärää voi tarpeen mukaan lisätä. Kaava on hiukan erikoisen mallinen, ja tuhlaa helposti kangasta. Sisä- ja ulkopinnat tehdään eri kaavalla, jolloin sisäpinta on hiukan ulkopintaa kapeampi, ja sisäpinta asettuu siististi tikkaamatta sisäpuolelle. Tässäkin ulkopinta Kestokuplista.
Kolmantena 2 lentäjänpoika kuosista Elsa-Maijan täydellisen vaipan kaavalla tehtyä sisävaippaa. Näissä itsessään on 6-7 imukerrosta ja täyttöaukko. Vaippa on todella reilua mitoitusta, ja mahtuisi hyvin myös 6-vuotiaalle pojalleni. Joskin hän on kovin hoikka poika. Näihin mahtuu imua runsaasti lisää, joten ne toimivat hyvin myös yövaippoina lisäimujen kanssa. Lentäjänpoika on saatu lahjoituksena Katin Mussukoilta.
Keskellä on 3 kpl Kiedon housuvaipan kaavalla tehtyä vaippaa. 1 toimii myös harkkahousuina, sillä sisäpinta on joustofroteeta. Kahdessa muussa sisäpinta on kuivaa, toisessa kuivaliinaneulosta ja toisessa coolmaxia. Laitoin kahteen pari kerrosta kiinteää imua, coolmax version jätin puhtaaksi täyttövaipaksi. Siinä myös korkeus on matalin, sillä en älynnyt lisätä kuminauhakujan vertaa pulin pituutta. Foe on ärsyttävää ommella, ja kuminauhakujallisenakin malli toimii, kun vaan muistaa sen leikkausvaiheessa lisätä. Joustofroteetan kavensin noin 1,5-2 cm, sillä se joustaa, ja sain paremmin tikattua reisiaukkojen froteet piiloon, ettei kosteus johdu.
Alarivin vasemmalla on 2 kestosidettä, molemmissa pohjana Kestovaippayhdistyksen kaava, joka löytyy ainakin jostakkin Kestovaippa -lehdestä, muutaman vuoden takaa.Teen siteen niin, että tikkaan (kolmiaskelsiksakilla) imut ja pul suikaleen sisäpintaan. Pul on yleensä hiukan imuja leveämpi, taittuu hiukan reunojen yli. Vihreä-ruskeassa on sisäpintana trikoo ja koko alueella jemmattuna myös fleece, joka toimii piennenä kosteussulkuna. Lentäjänpojassa pohja on fleeceä, joka toimii kosteussulkuna pulin ohella. Imuna molemmissa puuvillaa ja bambu-hamppufleeceä.
Imut vasemmalta oikealle: Vaalea: kuivaliinaneulos+2x bambufleece, Vihreä apila: bambuneulos, 2x bambufleece, 1x velour, Vaalenakeltainen: velour+2xbambu-hamppufleece ja Kestokuplis: luomujousotfrotee+3x bambu-hamppufleece. Teen imuja yleensä ylijäämäsuikaleista.
Näiden lisäksi olen tehnyt samalla aikavälillä varmaan 4-5 paria liivinsuojia kainelaisista tilkkusista sekä nipun pesulappuja. Näitä silpuntuhoamisompeluksia teen aina kun silppua tulee, ettei silppulaatikko enempää täyttyisi, ja kaikki kankaat tulisivat tarkkaan käytetyiksi.

aio,
all-in-one,
Katin Mussukat,
Kestokuplis,
kestoside,
kestovaipat,
Kestovaippayhdistys,
Kiedo ry,
kierrätys,
neppivaippa,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
vaippaompelu
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Syyslomailua
Työt haittaa harrastuksia, ja en ole ehtinyt ompelemaan oikeastaan lainkaan. Loman alettua, otin heti kankaita esiin ja ompelin muutaman tunnin. Tehokkaana apulaisena toimi 5-vuotias poikani. Hänen spesialiteettinsä on leikata vaippareikiä (=ympyröitä) kankaasta.
Ensimmäisenä saksin kappaleiksi Emeli Designin lahjoittaman kirahvitrikoon vaipoiksi ja muuksi. Käytin jälleen Henni Mustakorven yhdenkoon vaipan kaavaa. Lainaamot kaipaavat nimenomaan yhdenkoon vaippoja tällä hetkellä.
Ensimmäiseen vaippaan tein röyhelöt. Jotenkin ne toimivat paremmin sisävaipassa ompelun kannalta. Kujalliset tahtovat jäädä löysiksi, ehkäpä kangasmäärän takia. Trikoon tukena on kierrätyspyyhefrotee. Sisäpintana mangonkeltainen tencel Myllymuksuilta vuodelta nakki ja kivi. Kumpparina luottokumppari eli Prisman Super-Elastic. Toimii :)
Toisessa vaipassa samalla kaavalla tehtynä on kujat, ja jo kuvasta näkyy, miten jää paljon löysemmäksi. Kumppari ei vaan jaksa vetää kunnolla suppuun paksua kangasta. Sisäpintana tässä pehmoinne babyfleece, muuten samat materiaalit kuin edellisessä. Jotenkin vaipasta tulee myös siistimpi ulkoreunan röyhelösaumuroinneilla..
Silpuista syntyi pesulappuja. Näissä on kaikissa taustalla pyyhefrotee. Trikoo on pehmoisempi pikkupepun tai nassun pyyhintään. Mutta toisaalta froteella voi vähän hangatakin vaikka jotain ruoantähteitä pöydänpinnasta. Ovat siis monikäyttöisiä ja kooltaan just sellasia kun silpusta sattui syntymään.
Toinen Emeliltä saatu lahjoituskangas on apelsiinijoustofroteeta. Aivan ihana ja muhkea kangas, kuitenkin notkea. Tein siitä nettinöttösen täyttöversiona ja sisäpinnaksi valitsin tencelin. Ihanan pehmoinen pienen vauvan vaippa. Näpsykiinnitys toimii pikkuisella ja vaippa pysyy pehmoisena ja notkeana. Napakan kuoren kanssa toimii myös ilman kiinnitystä.
Ja silput taas hyötykäyttöön. Jälleen pesulappuja. Keltaiset ovat kauttaaltaan tenceliä, joustofroteen taustana tencel.
Kun tekee pienessä ajassa useamman tuotksen, tuntee itsensä tehokkaaksi ja harmittelee töiden paljoutta. Nyt onneksi luvassa on pikkuisen helpompi työjakso, jolloin tunteja ei ole ihan yhtenään. Jos ehtii vähän myös ommella. Näiden lisäksi tein pitkikset pojalle, joka ei kuvattavaksi suostunut. Käytin itse muokattua kaavaa, venytin taas laheita ja sopiavt tuli. Kohta on varmaan siirryttävä housukaavoissa 130cm luokkaan..

Emeli Design,
imut,
kam-nepit,
Kestovaippayhdistys,
kierrätys,
Myllymuksut,
neppivaippa,
Nöttönen,
sisävaippa,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
lauantai 3. elokuuta 2013
Yksin kotona koko lauantai..
Hyvä ajatus oli, et vihdoin tekisin olohuoneen puttuvan verhoparin, mut tiiättehän se on tylsää. Pitkiä suoria saumoja kasapäin ärräpäitä ja lopputulos vähän sinnepäin, kun ei oikein hotsittanut. Niimpä tein (taas) kestovaippoja :)
Ensimmäisenä esittelyyn 2 kpl nettinöttösiä nepeillä. Pintakankaana silputtu h&m mekko. Pääkalloistaan huolimatta pidin sitä veljen tytön ristiäisissä. Ei sitä kaikkee voi raskaana ollessaan huomata ;) Taskullisen sisäpintana (vasen) kuivaliinaneulosta ja tukena pyyhefrotee. Oikealla taskuton malli, jonka sisäpinta on kierrätystrikoota, tukena niin ikään kierrätyspyyhefrotee. Tähän tein myös ylinepitysmahdollisuuden.
Toisessa kuvassa samaa pääkallokangasta, Tälläkertaa nää on yhdenkoon vaippoja Kiedon kaavalla. Sisäpintoina kuivaliina ja toisessa babyfleece. Tukena kummassakin pyyhefrotee. Toisen takasiivet jäi lyhyiksi, niin laitoin tarrat pidentämään. Kumpparina käytin super-elasticia, se vaan toimii :) Joustaa hyvin ja jaksaa palautua.
Tein kolmannenkin yhdenkoon vaipan. Sitä en viitsinyt kuvata, kumpparit jäi huonoiksi. Käytin Myllymuksujen lahjoittamaa kumpparia, ja ei olis pitänyt. Tukena vain hamppu tai pellatrikoo, sisäpintana coolmaks ja kuosina coolmaxiakin ohuempi ja joustavampi kierrätyskangas. Ja ei jaksa pitää. Kujiin laitettu kumppari oli pituudeltaan jotain 12 cm ja silti vaippa kelpaa ehkä l-kokoiselle..

perjantai 26. heinäkuuta 2013
Lisää mummuja ja villikset
Lainaamoiden nb-pula on varmastikin loputon. Siivotessa vaatekaappia bongasin lyhyeksi pestyn Marimekon trikoopaidan. Pintakin on vähän nukkaantunutta. Ei raaski pois heittää, mutta ei sitä päälläkään tule pidettyä. Ihanan jouluiset sisävaipat syntyivät silppuamalla trikoo ja sisäpinnaksi vaalea fleecekangas. Kaavana käytin Mummut -kaavaa Kestovaippainfosta. Pari trikoosuikaletta jäi vielä, ja niistä saumuroin tunnistamattoman imukankaan kanssa imuja vaippoihin.
Jotenkin tekeminen oli vaikeaa. Toisesta purin ja korjasin etutarrran muistaaksnei kolmesti ja toisen kanss ataistelin kuminauhan kanssa. Ei se aina suju.. Kaikesta huolimatta nää on musta aika ihanat vaipat. Pirteät, iloiset ja jouluiset..
Extreme -osastolle pääsin merinovillaribneuloksen kanssa. En ollut ikinä aiemmin sormeillut moista, ja kaveri laittoi jämäpalansa Kestovaippayhdistyksen käyttöön. Mittailin aplaa, ja päätin tehdä niin pitkälahkeiset pöksyt kuin kankaasta saa. Vaippakäyttöön haaraan kerroksia 3, lahkeisiin 2. Tällä keinoin sain myös sisäpinnan saumattomaksi, ettei ne paina pikkuista. Kaavan olen kopsannut Kestovaippainfosta. Yläreunan vain saumuroin, sillä kääntämällä neulos olisi vain venynyt ja vaippaohousuja olisi ollut pakko käyttää vain tietyn päin. Nyt niitä voi periaatteessa pitää kummin päin vaan. Housut lähtivät jo matkaan kohti pesua ja lanoliinitusta.
Kuva on näköjään vähän pimeä (niinkuin ottajakin..) Väri on todellisuudessa sellainen kauniin joulunpunainen. Toivottavasti nämä palvelevat pikkuisia vaippapapeppuja :) Näitä voisin mieluusti ommella enemmänkin.

merinovillarib,
Mummut -kaava,
sisävaippa,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
villahousut,
villikset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)