Elämää ja ompelua :) Ei liian vakavasti. Alelaarit ja kierrätys kunniaan. Tehdään kun jaksetaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhden koon vaippa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
Lainaamoille lisää juttuja
Ostin pari vuotta sitten jenkeistä hyvälaatuista flanellia, näköjään liikaa. Kuosi on kaunis, joskaan ei superkestävä vaippakäytössä. Tein lainaamoille loppupalasesta flanellitiimoja nopeiksi imuiksi ja kosteudenlevittäjiksi.
Toinen kattaus imuja. Kyselin lainaamovastaavien ryhmässä, onko tarvetta taitoille, yksi vastaus oli, että juu tarvitaan. Vantalle lähti kuoressa joustofrotee (Katin Mussukat)-bambuhamppufleece taittoimu ja flanellinen taittoimu. Loput kuvan imut odottaa ottajaansa. Vasemmalla pikkuine pesulappu, toisena pötköimu (odottaa neppejä myös), 2 kpl taittoimuja (joustis+bhf), pari flanellitaittoa ja yksi flanllinen tiima. Jämäpala oli hanakaln kokoinen, niin tein voimakkaammin muotoillun tiiman.
Snap Down OS -vaippa on ollut kesken jo jonkun aikaa. Nyt valmiina käyttöön sekin. Pinnassa joustofrotee Metsolasta, sisäpintana cmx omista varastoista.
Tunnisteet:
imut,
Katin Mussukat,
Kestovaippayhdistys,
Metsola,
sisävaippa,
Snap Down,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
vaippaompelu,
yhden koon vaippa
tiistai 17. marraskuuta 2015
Sivuneppejä omalle
Meillä on jäänyt kierrosta pois muutama pieneksi jäänyt vaippa, ja kierto on hiukna vajaa. Viikonlopun sessiossa leikkasin meillekin pari vaippaa.
Sammakkovaippa on tehty The hip Snappy nappy-kaavalla. Sisäpintana on tencel, Tää nyt vaan istuu meille niin loistavasti.. Sammakkopul Kestovaippakaupan alekorista ja tencel Mamsellista.
Robottipul matkusti ameriikan maasta matkalaukussa. Mulla on kai liikaa kankaita, kun en jossain vaiheessa edes muistanut tätä. Ihaan pirteä kuosi. Sisäpinta niin ikään Mamsellin tencelistä. Kaavana Elsa-Maijan kaava,
Molemmat selekitä taskuvaippoja. Kuivuu nopsaan ja imumäärän saa säädettyä aina sopivaksi.

Elsa-Maijan kaava,
taskuvaippa,
täyttövaippa,
yhden koon vaippa
maanantai 9. marraskuuta 2015
Pari vaippaa vielä
Tighty Whitey Hipsters on kummitellut mielessä. Olenkin tulostanut sen myös XL-kokoisena, ja piirtänyt kaavatkin. Nyt se meni neulan alle. Ulkopinta Myllymuksujen pulia, sisäpintana täysvinoon leikattu flanelli. Kiinteää imua laitoin kerroksen, se on bambu-hamppufleeceä ommeltuna kiinni flanelliin.
Alemmassa kuvassa vaippa on oman 1v/vajaa 11kg/79cm pitkän poikani päällä. Meille aika reilu vielä, teen meille yhtä kokoa pienempää varmaankin. Nepit ehkä laittaisin myös hiukan tiheämpään ja siten yhden säädön lisää. Nyt kaavassa on 3 paria neppejä, hyvin mahtuisi 4 paria myös.
Molemmat vaipat ovat taskuvaippoja.
Alemmassa kuvassa vaippa on oman 1v/vajaa 11kg/79cm pitkän poikani päällä. Meille aika reilu vielä, teen meille yhtä kokoa pienempää varmaankin. Nepit ehkä laittaisin myös hiukan tiheämpään ja siten yhden säädön lisää. Nyt kaavassa on 3 paria neppejä, hyvin mahtuisi 4 paria myös.
Toisena luottokaava The Hip Snappy Nappy. Tällä kertaa kumpprien sijaan foet. Sisäpinta ;yllymuksuilta bambujoustista ja ulkopinnan ihana pul on Myllymuksujen uutuuspulia viime kesältä.
Tunnisteet:
Hip Snappy Nappy,
Kestovaippayhdistys,
Myllymuksut,
taskuvaippa,
Tighty Whitey Hipsters,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
torstai 22. lokakuuta 2015
Vaipat pikkuprinsessalle
Kaverin pikkuprinsessa saa viikonloppuna nimen. Perheessä käytetään kestoja, ja taskuvaipat kelpaisi. Lahjaksi lähtee siis nämä :)
Kiedon yhdenkoon kaavalla taskuvaippa, jonka sisäpinta bambujoustista. Reisissä foet. Reisiaukot on niin napakat, että menee nyt 5-kiloiselle tytsille.
Toisena The Hip Snappy Nappy. Sisäpinta coolmaxia.
Mukaan surauttelin vielä imuja, joita en tullut kuvanneeksi. Pul kangas jenkkireissulta toissakesältä. Coolmax jostain alekorista ja bambujoustis ehkä Kestovaippakaupasta. Kummarit Prismasta, foe on tainnut tulla Sampsukasta.
Tunnisteet:
Hip Snappy Nappy,
Kiedo ry,
lahja,
taskuvaippa,
yhden koon vaippa
lauantai 17. lokakuuta 2015
Imuja ja yhtä kokoa
Hahtuvaimut tikuttelin telkkari katsoessa joku ilta. Hahtuvat on saatu lahjoituksena yksityiseltä lahjoittajalta. Vaaleassa taitaa olla 4 kiekosta jämiä, tumma muistaakseni kahdesta jämästä.
Tiimaimu on syönyt sisäänsä 3 krs bambujoustista ja kerroksen apilajoustista. Bambu Myllymuksuilta, apila Jyväskylän Kangaskaupasta.
Oikealla taittoimu jo yllämainitusta apilajoustiksesta, mukana 2 krs bambujoustista. Pieni tiimaimu samoilla materiaaleilla. Lisäksi riekaleista tuli vielä 2 pesulappua.
Tein myös yhdenkoon vaipan. Kaavana Fancy Clothesin The hip snappy nappy. Musta tää vaan on kiva, ja ainakin omalle pojalle on istunut aivan loistavasti.
Tunnisteet:
hahtuva,
Hip Snappy Nappy,
imut,
Jyväskylän Kangaskauppa,
Myllymuksut,
sisävaippa,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
Karmivasta kankaasta söpö vaippa
Kangashamstereista on tullut ostettua alkuompeluissa kangaskasoja, joissa ei kyllä ole ollut ehkä mitään järkeä. Mutta sulovilen on sulovilen.. Tiiättehän kun halvalla saa ja ison kasan.. No sieltä pinoista oli myös näiden vaippojen laivakangas. Kankaana oikeastaan aika kauhea, mutta erityisesti nb-kokoisessa mummussa aika ihana :)
Tämä Mummut on bambujoustis-sisäpinnalla ja sisältää 2 kerrosta hamppujoustista kiinteänä imuna. Vyötäröllä on Myllymuksujen elastaaninauhaa, mutta reisiin laitoin tuttua ja turvallista Perfectiä. Tarrat on myös Myllymuksuilta. Imu- ja sisäkangas niin ikään Myllymuksujen lahjoituksesta.
Hiukan isompaa kokoa on Sprout Snap kaavalla tehty yhdenkoon sisätäyttövaippa. Sisäpinta niin ikään Myllymuksujen bambujoustista ja vyötärökumpparit saman firman elastaaninauhaa. Reisiin tässäkin Perfect.Urosnepit vastusti tosissaan ja epätoivoissani kokeilin toistakin väriä. Sain ne lopulta kunnolla kiinni, mutta olihan hankaluuksia tällä kertaa.
Silppulaatikosta leikkelin taas yhden parin liivinsuojia. Pul, pyyhefrotee ja bambujoustis.
Lisäksi neuloin pari villaimua lainaamoille. Näin sain lankakassiakin tyhjemmäksi ja jämälankoja pois. Oranssi on hahtuvaa Pirtin Kehrämöstä, lahjoittajana Vekaravintti ja ruskea yksityiseltä ja materiaalina merinovilla. Ennakkoluulottomasti yhdistin, eiköhän tuo imussa toimi..
Meillä on menossa uudelleenkalustaminen, ja mun tavaroiden pitäs mahtua vähän pienempään tilaan, kun esikoinen tarttee oman huoneensa omaan käyttöönsä..

Kangaslaihari,
Kestovaippayhdistys,
liivinsuojat,
Mummut -kaava,
sisävaippa,
Sprout Snap,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
torstai 14. toukokuuta 2015
Yhdenkoon vaippoja hätätilanteeseen
Meiltä lakkas kaikki fleecevaipat toimimasta, 10 kpl. Se on kuulkaa aika paljon yhdestä vaippakasasta.. Tilasin mieheltä ompeluaikaa tähän vedoten, voitte arvata miten kävi. Sen sijaan et se olis nököttänyt koneella jätkien kanssa, sille iski kauhee siivousvimma. Niin. Tietysti. Mutta miljoonan katkoksen ja tauon kanssa, sain kuitenkin 3 vaippaa valmiiksi asti.
Ensimmäisenä kuvissa (ja valmiina) oli Kiedon yhden koon kaavalla tehty tasku, pul+cmx. Siivekkeessä jatko silppulaatikon oranssia. Cmx Kestovaippakaupasta, pul Myllymuksuilta.
Nää pulit matkas jo viime kesänä Portlandista. Tuota pöllöpulia en muistanukaan, mut onhan se ihanaa! Molemmissa sisäkankaana tenceljoustis, vihreä Mamsellista, keltainen facekirpulta. Kaavoina Sprout Snap pöllössä ja The Hip Snappy Nappy örkissä.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
Yhden koon vaippa ja parit hahtuvaiset imut
Tein oman pojan yövaipan lisäksi samalla Fancy Clothesin kaavalla myös simppelin pultaskun. Kankaat Myllymuksuilta, nepit omasta laatikosta... Yksinkertaisesti en voinut tähän(kään) söpöilyvaippaan heittää kirkaanoransseja tai muita liina voimakkaan (poika)värisiä neppejä. Mun nepit on kotoisin tyttöperheestä, josta pressinkin ostin, joten pinkkiä riittää. Jospas sitten lainaan takaisin päin noita yhdityksen poikavärisiä. Ei niitäkään kyllä ihan hirvittävästi ole..
Hahtuvaimut neuloin lahjoitushahtuvasta, ja ärrinmurrin sitä katkeilua taas. Mutta paksuhko lanka niin nää kyl neuloontuu nopsaan. Varsinkin tuo vasemmanpuoleinen on minusta hyvä ja siisiti. Aloituskerros oli lyhyt, joten tein lisäyksiä alkuun muutaman molemmin puolin reunassa ja sitten enuloin suoraan. Yläreunan levennys on toteutettu niin ikään lisäyksillä reunassa. Mä laittasin tän leveä puoli eteen, kun poikien pisutkin on kaikki siinä.
Hahtuvaimut neuloin lahjoitushahtuvasta, ja ärrinmurrin sitä katkeilua taas. Mutta paksuhko lanka niin nää kyl neuloontuu nopsaan. Varsinkin tuo vasemmanpuoleinen on minusta hyvä ja siisiti. Aloituskerros oli lyhyt, joten tein lisäyksiä alkuun muutaman molemmin puolin reunassa ja sitten enuloin suoraan. Yläreunan levennys on toteutettu niin ikään lisäyksillä reunassa. Mä laittasin tän leveä puoli eteen, kun poikien pisutkin on kaikki siinä.
Tunnisteet:
hahtuva,
Hip Snappy Nappy,
imut,
Kestovaippayhdistys,
Myllymuksut,
neppivaippa,
taskuvaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
Vaippa omalle poikaselle :)
En ole juurikaan ehtiny ompelemaan, ja se alkaa näkyä omassa vaippakasassa myös. Vauva ei lakkaa kasvamasta, vaikka äiti ei ehdi ommella uusia vaippoja..
Ensin uudistelin muutamia esikoisen aikaisia bambu-puuvillaimuja. Nää on tiivistyneet ihan törkeästi, ja saumuria saa käyttää melkein koko ajan käsipelillä. Tätä hommaa jäi vielä.. Raidallinen joustis Metsolasta tilattua esikoisen housukangasta, jota jäi yli. Tää bambu-puuvillacollege ei sisällä yhtään tekokuituja, imevyys on joo hyvä, samoin kutistuvuus ja tiivistyminen. Nää oli alunperin taittoja, mutta ovat jäykistyneet niin, että käyttömukavuus on laskenut todella alas. Näin tiimoina tuntuvat olevan ihan paikallaan :)
Ja sitten OMV:n tsi-pajalta vaihdettua autopulia ja Kestovaippakaupan coolmaxia. Yhdenkoon vaippa, kaavana Kiedon kaava. Kumpparit on niin napakat ainakin vielä, ettei tartte säätöjä käyttää. Näinköhän yhdenkoon sijaan tuli tehtyä säätövaippa nb-m.. Ja tuo poikanen on jo 8kg, eli ei se m-kokokaan ikuisuuksia enää mahdu. Toivotaan et kumpparit antaa vähän periks käytössä. Note to self: älä venytä superelasticia äärimmilleen pultaskussa...
Tunnisteet:
imut,
taitoista tiimoiksi,
taskuvaippa,
tuunaus,
yhden koon vaippa
lauantai 17. tammikuuta 2015
Lisää laihistelua
Vaikka aika moni kangasmyyjä on vilautellut ihania kankaita, laihison pitänyt :) Eli uusia kankaita ei ole ostettu. Mutta ommeltu on.
Sama kaava taipui myös sisätäyttöön. Yhdenkoon sisätäyttöjäkään ei liikoja ole, joten pientä lisäapua tähän pulmaan lainaamoihin. Säätöneppien alla on flanellia, samoin naarasneppien alla siivekkeissä. Imu on kaksinkertaista joustista ja coolmaxia, sille on neppipaikka tässä vaipassa sisäpinnalla. Ulkopuolen joustin Katin Mussukoiden lahjoituksesta, sisäpinnan cmx yksityiseltä lahjoittajalta.
Parit liivinsuojat lainaamoihin. Sammakossa sisäpintana trikoo, imuna bambujoustis ja bambu-hamppufleece. Pisaranmallisessa sisäpinta joustofroteeta ja imuna ba,mu-hamppufleece.
Silppujen tuhlaamiseksi myös nippu siteitä ainaamoihin. Kestokupliksissa imuna kaksinkertainen bambu-hamppufleece, turkooseissa kaksinkertainen flanelli ja raidallisessa pyyhefrotee. Kaikissa on kosteussulkuna pulia, ja melkein kaikissa pikkuhousua vasten fleece.
Näillä kangasvarastoihin reilu puoli metriä miinusta.
Ensimmäisenä perinteinen pul-taskuvaippa, tällä kertaa yhdenkkon versio The Hip Snappy Nappy -kaavalla. Pul yksityiseltä lahjoittajalta ja sisäpinnan kuivaliinaneulos Vekaravintin jäämistöjä. Kuivaliinaneulos oli korkeudeltaan liina matala, joten tein siihen sauman. Palan korkeus riittää yksinään vain nb kokoiseen vaippaan.
Piti vielä testata ko kaava, ja hyvinhän se istuu. Malli on takaa melko leveä ja edestä suhteellisen kapea. Nepit on pienimmässä asennossa ja käyttäjä noin 6kg ja 2,5kk. Imuina taisi olla pieni pala harsoa ja jotain bambua lisäimuna. näitä voisi ehkä ommella itsellekin omista kankaista...
Sama kaava taipui myös sisätäyttöön. Yhdenkoon sisätäyttöjäkään ei liikoja ole, joten pientä lisäapua tähän pulmaan lainaamoihin. Säätöneppien alla on flanellia, samoin naarasneppien alla siivekkeissä. Imu on kaksinkertaista joustista ja coolmaxia, sille on neppipaikka tässä vaipassa sisäpinnalla. Ulkopuolen joustin Katin Mussukoiden lahjoituksesta, sisäpinnan cmx yksityiseltä lahjoittajalta.
Parit liivinsuojat lainaamoihin. Sammakossa sisäpintana trikoo, imuna bambujoustis ja bambu-hamppufleece. Pisaranmallisessa sisäpinta joustofroteeta ja imuna ba,mu-hamppufleece.
Silppujen tuhlaamiseksi myös nippu siteitä ainaamoihin. Kestokupliksissa imuna kaksinkertainen bambu-hamppufleece, turkooseissa kaksinkertainen flanelli ja raidallisessa pyyhefrotee. Kaikissa on kosteussulkuna pulia, ja melkein kaikissa pikkuhousua vasten fleece.
Näillä kangasvarastoihin reilu puoli metriä miinusta.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Yhden aamun surautuksia :)
Loppuraskaudessa nukkuminen tuntuu taas olevan vaikeaa, ja ei sitä loputtomiin jaksa maata sängyssäkään unta odotellen, niin herättyäni aamuyöllä päätin ommella. Patisteena toimii myös mies, jonka mukaan mun kankaat pitäis saada mahtumaan muualle kuin keittiön nurkkaan. Ja metrimäärä on niin huikea, että tästä voi tulla vielä ongelma..
Ylimmäisessä kuvassa 3 tiimaimua. Kaikissa kuosina Katin Mussukoiden tattijoustofrotee.Imumateriaalina 2x bambu-hamppufleeece Myllymuksuilta. Vasemmalla oleva noin L-XL-kokoa, keskellä NB-S ja oikealla lisäimu, joka ei yletä päästä päähän, mutta näitä kyllä tykkäsin itse pojalla käyttää, voi asentaa sopivaan kohtaan muita imuja (meillä käytettiin harsoja..) Liivinsuojat on koottu tilkuista joita syntyi ommellessa yhdistettynä silppulaatikon aarteisiin. Ihoa vasten bambujoustofrotee, imuna joustofrotee, hamppucollege ja ulommaisena pul. Tässä pul-kuosissa on ollut laminoinnin irtoamisongelmaa, mutta uskoisin sen toimivan näin, kun ei joudu suurelle rasitukselle.
Toisena väkersin jämäpaloista lisää imuja. Neppiimuissa toinen on tattifrotee ja 2x bambu-hamppufleece ja toinen tattifrotee-zorb-bambu-hamppufleece yhdistelmä. Oikealla kestoside, jossa sisäkankaana kierrätystrikoo, imuna 3x ohutta flanellia, pul suikale ja pikkuhousujavasten fleece.
Toinen Sprout Snap -kaavalla tehty sisätäyttövaippa, ulkokuosina tattifrotee, tukena bambu-hamppufleece ja sisäkankaana bambujoustofrotee. Kumpparit laitoin röyhelöiksi. Koko säätyy nepeillä ja sisällä on paikka nepeillä kiinnitettävälle imulle.
Tunnisteet:
imut,
Katin Mussukat,
kestoside,
liivinsuojat,
Myllymuksut,
sisävaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
torstai 16. lokakuuta 2014
Yhdenkoon sisätäyttövaippoja ja imuja
Ensimmäisenä näkyi tällä kertaa latautuvan nämä kaksi yksilöä, jotka tein samaan aikaan. Kaava on molemmissa sama. En muista tarkkaan milloin, mutta pääasia, että ovat valmiita :) Vasemmalla Katin Mussukoiden lahjoitusjoustiksesta One-size Square Wing Diaper -kaavalla tehty sisätäyttö, jonka sisäpintana on Myllymuksujen lahjoittama bambujoustofrotee. Säätöneppien alla on flanellia, jonka myös siksakkasin kiinni päällikankaaseen. Muutoksena peruskaavaan tässä on röyhelöt. Kestokuplis -pintainen sisätäyttö on perusperiaatteeltaan sama, reisikumpparit vain on ommeltu saumavaraan. Sisäpintana tässä coolmax.
Isokokoinen taittoimu syntyi Katin Mussukoiden joustiksesta ja Myllymuksujen bambu-hamppufleecestä. Bambu-hamppua 2 kerrosta, 1 joustista. Sopinee parhaiten L-XL -kokoiseen vaippaan. Imun koko on valittu puhtaasi kangaspalan perusteella, jotta ei tulisi turhia suikaleita.
Nämä liivinsuojat ja kestoside olivat osana Kestovaippaviikon Anna Hyvän Kiertää -kampanjaa. Tein ne omista tilkuista, ja lahjoitin haastaen vastaanottajan osallistumaan samaan kampanjaan tai Roosa Nauha keräykseen haluamallaan tavalla.
Tänään valmistui minulle uudella kaavalla sisätäyttö Metsolan joustiksesta, Myllymuksujen bambu-hamppufleecestä ja yksityisen lahjoittajan fleecestä. Kaava on Sprout Snap, joka on saatavilla rekisteröitymällä craftsy.com -palveluun ilmaiseksi. Kaava on periaatteessa kuoren kaava, mutta vaikuttaisi toimivalta sisävaippanakin.
Kuvaamattomana on valmistunut myös 3 kpl hahtuvaimuja. Materiaalina jostain jäminä saatua hahtuvavillalankaa. Oma tulokas, joka ei millään halua ulostautua on saanut myös muutaman villaimun neulottuna Novitan Joki -langasta. Vaikka periaatteessa niitä ei nyt ehkä tarvitakaan, haluan osaltani varmistaa, että kestovaippakäyttöön sopivaa lankaa löytyy marketistakin, ja ainut keino siihen on ostaa sitä lankaa. Sitä paitsi Joki -langassa on aika syötävän ihania värejä.
Tunnisteet:
imut,
Katin Mussukat,
Kestovaippayhdistys,
Metsola,
Myllymuksut,
Novita Joki,
sisävaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
lauantai 26. heinäkuuta 2014
Pikkuisia NB vaippoja, lainaamoihin..
Kun on omakin asukki masussa, niin pikkuisten vaippojen ompelu on ihanaa. Oma tulokkaamme ei travitse oiekasti yhtään pientä vaippaa, tarpeet on olemassa vasta M-L kokoisina. Pikkuvaippoja on riittävästi, mutta silti niin kovin tekisi mieli niitä ommella itsellekin.. Yhden imun tein, vaikka niitäkin on paljon. Tein perhostaittotyyppisen imun, jossa on kuosina juostofrotee, imuna bambuhamppufleece kaksinkertaisena ja keskellä vielä kerroksen verran zorbia. Imu on aika jytäkkä, mutta toisaalta riittänee yksinään aika pitkällekin vaihtovälille. Zorbin sijoitin bambuhamppujen väliin.
Mutta niitä lainaamovaippoja taas :) Pikkusia vaippoja ompelin siksikin, että pikkusia jämäpaloja on aika paljon, eikä niisä isoja vaippoja enää saa. Monessa joko korkeus tai leveys jää naftiksi.
Ensimmäisenä esittelyyn pari Huisin nb-kokoista taskuvaippaa. Sisäpintana molemmissa valkoinen coolmax. Tässä piti valita joko sopivan värinen tai levyinen tarra. Liekkipul on kotoisin yksityiseltä lahjoittajalta ja sisäpinnan cmx Lahden lainaamon pussukoista. Keskellä oleva vaalea sisävaippa on tehty NettiNöttösen kaavalla (kaavan tekijä Nalle-vaippojen Leila) ja tarkoituksella jätetty näpsykiinnitteiseksi. Sisäpintana tässäkin coolmax Lahden lainaamopussukoiden syövereistä. Laadultaan tämä coolmax oli aika jämäkkää. Ulkopintana pehmoinen velour. Kiinteänä imuna on 2 kerrosta velouria myös. Tukena ohuehko joustofrotee. Imun tein tähän omasta zorbista ja joustofroteesta. Imussa on zorb yksinkertaisesti päällystetty molemmin puolin joustiksella, jolloin sen pitäisi toimia moitteettomasti ja imeä melkoisen paljon. Imu on vaipasta täysin irrallaan, joten sitä voi käyttää myös muissa vaipoissa.
Kiedon kaavalla tein Lintuset pulin jämistä yhdenkoon vaipan. Näillekin tuntuu olevan tarvetta, ja palanen oli sopivan kokoinen. Sisäpintana taas coolmax. Coolmaxin runsas käyttö johtuu yksinkertaisesti siitä, että siät nyt vaan on paljon tällä hetkellä. Ja onhan se toisaalta varmaan suosituin sisäpintamateriaali. Nepit ovat poikkeuksellisesti T3-kokoiset, mutta vaikuttavat toimivan näinkin. Pikku apulaiseni hukutti neppipihtien isomman yläleuan kumiosan, joten isompia neppejä ei nyt voi laittaa kiinni. Lintuset kotoisin yksityiseltä lahjoittajalta, ja cmx on ostettu Kangastukun alekorista.
Lintusista ja cmx:stä jäi sen verran, että just syntyi pari kestosidettä lisää lainaamokäyttöön. Aika suloisen näköisiä, vaikka itse sanonkin. Kummassakin on imuna pyyhefroteeta ja velouria.
Ja vielä yksi NB-kokoinen vaipatin Mummut -kaavalla. Tattijoustis on kotoisin Katin Musskoiden isosta joustiskasasta. Kakkoslatu näkyy lähinnä vinona painatuksena. Mutta se ei meitä haittaa! Sisäpintana Vekaravintin lahjoittama kuivaliinaneulos. Tämä on itsessään jo aika tuhti vaippa, vaikka täyttöaukko löytyykin. Tukikerroksena on luonnonvärinen puuvillacollege, johon on tikattu vielä 1 kerros joustofroteeta. Imuläppä on noin 1,5-kertainen ja sisältää peräti 5 imukerrosta. Silti se on ohut. Läpässä on 2 kerrosta joustofroteeta, kerros puuvillacollegea, kerros flanellia ja kerros bambuhamppufleeceä. Bambuhamppufleece on minijämäpala Vekaravintin lahjoituksen silpuista. Kankaita saatiin sieltä paljon, mutta ne on kutakuinkin käytetty lainaamovaippoihin. Käytännössä hyvät imukankaat ovat ihan finaalissa.

torstai 10. heinäkuuta 2014
Lahden lainaamon täydennys
Nyt olis viimeisetkin (jotka ehdin ommella ennen lähtöä) kasassa ja kuvattuna. Viikonloppuna suuntaamme Lahteen, ja samalla vien aikamoisen kasan vaippoja Lahden vaippalainaamon käyttöön.
Kuva on vähän sumea, mutta eiköhän siitä riittävästi selvää saa.. Ylhä imällä vasemmalla Tighty Whitey Hipsters M-kokoinen aio. Oikealla ylhäällä Mummut kaavalla sovellettu yövaipan pohja ja edessä kiedon yhdenkoon taskuvaippa.
Aiossa pintana yksityisen lahjoittajan pul. Sisäpintana Kangastukun alekorista ostettu vaaleanpunainen cmx. Tukena marinoitunut ohuehko joustofrotee ja siihen ommeltuna kiinni 2 krs bambuhamppufleeceä (Vekaravintti).Neppi-imu, joka on kiinteän imun muotoinen, kiinnittyy 3 nepparilla sisäpuolelle taskuun (tarkoitus on nepittää se kiinni kuivumisen jälkeen ennen vaipan kääntämistä oikein päin) sisältää kerroksen Kestokuplista ja 2 kerrosta bambu-hamppufleeceä. Kuminauhoja ei ole tikattu kujiin, sillä se vähentäisi kuminauhojen joustavuutta näin paksulla imukombolla. Kaavassa on sisäpinta kuitenkin selkeästi ulkopintaa pienempi, ja materiaali on keinokuituista, niin uskon tämänkin toimivan.
Mummut sisätäyttövaippa on tehty kuivaliinaneulos -sisäpinnalla. Tueksi on laitettu puuvillacollege (Vekaravintti) ja kiinteänä imuna on 1 kerros mikrokuitua. Tämä tarvitsee ehdotomasti yökäytössä lisää imua, suosittelen bambua ja hamppua höystettynä sopivilla kerroksilla puuvillaa. Mulla ei vaan yksinkertaisesti ole enää yhtään imumateriaaleja, niin en voinut tehdä valmiiksi sopivaa imukomboa käytettäväksi tämän vaipan kanssa. Ehkäpä villaimu olisi myös hyvä buusteri tähän.
Yhdenkoon taskuvaippa on kaikessa yksinkertaisuudessaan pul+coolmax. Säätönepit on edessä, ja lisäsäätötarra huolehtii leveyssäädöistä (tai niiden riittävyydestä). Tätäkin käytetään erilaisten imukombojen kanssa vauvasta ja käyttäjästä riippuen. Itse pidin harso+lisäimu kombosta. Lisäimuna erilaisia froee-, flanelli-, bambu-, ja bambu-hamppu -imuja.
Tässä vielä koko pläjäys... On muuten pari vaippaa. Näiden lisäksi yleiskasaan, joka odottaa vielä osoitettaan on syntynyt muutama vaippa ja iso nippu siteitä ja liivinsuojia. Mukana on myös pari korjattua vaippaa, pääasiassa kumpparikorjauksia.

aio,
all-in-one,
Mummut -kaava,
sisävaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
Vekaravintti,
yhden koon vaippa,
yövaippa
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Vaippoja vaippojen peräänkin..
Jotenkin vaippojen ompelu on ihanaa. Ei vaan voi mitään. Toisaalta on tosi kiva miettiä, et millasen kombon tällä kertaa tekis. Voi kun oliskin loputon kangasvarasto, josta vois taikoa just mieleisiä kokoonpanoja.. Tän postauksen vaipat on syntyneet nyt viikonlopun aikana.
Vasemmalla pääkallokuosinen housuvaippa, jälleen Kiedon kaavalla, mutta nyt koossa L. Aina ei mene niinkuin ajattelis, ja tähän osui täyttöaukko eteen. Mutta eiköhän tuo toimi niinkin.. Imuna sisäpinnan joustofroteen lisäksi 2 kerrosta flanellia ja 1 kerros bambufleeceä. Toimii taasen harkkahousuina tai housuvaippana lisäimuilla tarpeen mukaan.
Yläpuolella oleva liekkikuvioiset harkkahousut on tehty WeeWekan Training Knickers kaavalla, jonka pitäis olla sopiva noin 2-vuotiaalle. Koska en tehnyt resoreita, vaan foella kannatsin reisiaukot, on ne aika nihkeät kokoiset. Mutta toisaalta, omalle hoikkikselleni nää olis ollu ihan jees. Kai. Tässä mallissa ei ole täyttöaukkoa. Sisäpintana ja yhtenä imukerroksena Kestokuplis, luomulaatuinen tuhti joustofrotee. Toisena imukerroksena silpusta koottu bambufleece-imu. Kokoaminen näkyy sisäpinnan kolmiaskel-siksakeissa.
Keskellä ylhäällä on nopea surautus eli uudistettu imu. 2 kerrosta flanellia, 1 kerros pyyhefroteeta. Suhteellisen ohut imu, toimii hyvin nopeana imuna ja kosteuden levittäjänä. Näitä tarvitaan aina!
Oikeassa reunassa ylhäällä vaippapussi. Tehty paksummasta, varmaankin 2 mil pulista. Se ei vaippamateriaalina ole mikään erityisen hyvä, sillä se hiostaa. Mutta ei niitäkään paljoja pois heitellä, vaan surautellaan käyttöön eli vaippapusseiksi :)
Alarivissä melkein keskellä on kahdet liivinsuojat. Syntyneet taas tilkuista. Pääkallopul-tattijoustis kätkkee sissänsä vielä kerroksen pyyhefroteeta. Nopeasti imaiseva suoja tämä. Mutta imukyky ei varmasti ole bambun tai hampun luokkaa. Vaaleanpunainen pul on 1 mil pulia, joka on kanssa nykyisiä hiukan tuhdimpaa. Sisäpintana näissä bambuneulos, imuina joustofroteeta ja bambufleeceä.
Toinen oikealta on Kiedon yhdenkoon vaipan kaavalla tehty sisätäyttövaippa. Kuosi Katin Mussukoilta saatua joustofroteeta ja sisäpintana bambuneulosa yksityiseltä lahjoittajalta. Kumpparit on aika napakat, joten tämä sopii ihan pikkuisellekin todennäköisesti.
Viimeisempänä, mutta ei vähäisimpänä yökäyttöön suunniteltu L-kokoinen sisävaippa. Kaava on Huisin. Ulkopinnan tattijoustis Katin Mussukoilta. Sisäpintana kuivaliinaneulos (lahj. Vekaravintti). Etuläppä on vaipan sisäpuolella, ihoa vasten kuivaliinaneulos, kerros pyyhefroteeta ja kerros bambua. Täyttöaukkoon sujahtaa toinen läppä, jossa on 2 kerrosta joustofroteeta ja kerros pyyhefroteeta. Yksinään tämä ei monillakaan toimi yövaippana, mutta buustaamalla sen bambu tai hampputaitolla ja mahdollisesti villa/hahtuvaimulla, se toiminee esimerkiksi villahousujen kanssa. Tämä vaippa myös kuivuu inhimillisessä ajassa, joten käyttöaste nousee huimasti. Lähes kaikki imut ovat ns. nopeita ja levittäviä, joten tänne voi huoletta laittaa hidasta imua mukaan suuremmin miettimättä.

harkkahousut,
housuvaippa,
imut,
Katin Mussukat,
kuivaksiopettelu,
liivinsuojat,
sisävaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
vaippapussi,
Vekaravintti,
yhden koon vaippa
lauantai 5. heinäkuuta 2014
lainaamojen vaippapulan täsmäläkitystä..
Tämän julkaisun vaipat ovat valmistuneet edellisen postauksen jälkeen. Ja on lomalla ehditty muutakin tehdä kuin ommella :) Toissapäivänä ompelin vaan jonkun yksittäisen jutun, en edes muista mitä. Siivoiltiin ja leivottiin esikoisen kanssa hyvillä mielin. Eilinenkin meni mattopyykillä ja pizzaa leipoessa, koneita en kaivellut esille. Toisaalta ihan kiva, kun keittiln pöydällä ei ole ompelukone ihan koko ajan..
Ylhäältä vasemmalta lukien taasen selvityksiä. Ensimmäisenä oranssi "yhden koon" aio. Käytännössä minusta M-L-kokoiselle sopiva. Sisäpinta coolmax, säätönepit edessä. Sivunepillinen malli, jonka kaava on Fancy Clothesin The Hip Snappy Nappy. Coolmaxin tueksi ompelin hyvin ohuen elastaanitrikoon. Tuplapitkässä läppäimussa on 2x joustoforteeta ja 2x bambufleeceä. Ne on laitettu joka toiseen kerrokseen, eli bambut eivät ole peräkkäin. Lähimpänä peppua on joustis, joka imaisee pisut nopeasti. Välissä olevan joustiksen idea on toimia kosteutta levittävänä imuna. Materiaaleja on saatu Vekaravintistä, Katin Mussukoilta ja yksityisiltä lahjoittajilta.
Keskellä ylhällä on testivaippa. Kyseessä on tuttu ja käytetty Mummut -kaava (joka kuulema on ihan identtinen Pehmo-Nallen kanssa). Laitoin kuminauhojen sijaan reisiin foen, jollon vaippa ainakin teoriassa asettuu tiiviisti reiden ympärille, täyttöleveyttä on enemmän, ja jos nyt oikein tuijottelin, muodostui kuin itsestään ns. integroidut vuotosuojat. Käytäntö osoittanee, miten tämä toimii. Hahtuvahullun monissa suosiikivaipoissa rakenne on tämän tyyppinen, joskaan kaavasta ei minulla tietenkään oel havaintoja.
Ylhäällä oikealla on muutama villa-imu. Ne vlamistuivat kaikki eilen. Ensimmäinen on neulottu yksisäikeisestä, hiukan kierrertystä hahtuvalangasta (merkistä ei tietoa). Lanka on yllättävän kestävää yksisäikeisenäkin. Imuna jää ohuehkoksi, mutta toisaalta villa imee suhteellisen runsaasti, joten lisäimuna toimii varmasti aivan mainiosti. Keskimmäisessä imussa on hahtuvaa kiekolta yksisäikeisenä ja mukana samaa lankaa kuin edellisessä imussa. Kiekkohahtuva on mun makuun liina katkeilevaa, joten toisen kanssa aika jees. Imu valmistui alle puolessa tunnissa, eli tosi nopsa neuloa. Kolmas imu on samaa vihreää kuin ekakin imu, mutta nyt kaksinkertaista säiettä. Tää on tosi hyvän paksuinen ja mukava neuloa. Valmistui myöskin tosi nopeaan.
Alarivin kestositeet on tehty taas jämäpaloista, eli silppulaatikon täytön estämiseksi. Trikkot on kaiveltu sieltä. Molemmissa on taustapuoli pulia ja imuna 2 kerrosta joustoforteeta. Siteet on pehmoisia ja ohuita, joskaan megavuotoja näihin ei voi keräillä. Mutta itselleni nämä riittäisivät hyvin päiväkäyttöön.
Liivinsuojat on tehty myös jämäpaloista. Pääkallokuioisessa sisäpintana on kuivaliinaneulos ja imuna kaksinkertainen joustofrotee. Ei siis megaimuisia nämäkään, mutta normaalilla tihkuttelulla toiminee. Ötökkö (en muista oikeaa nimeä..) -kuosiset liivinsuojat saivat sisäpintaansa ohuen trikoon ja imuna myöskin 2 kerrosta joustofroteeta. Pisaramalli on käytännön sanelema juttu, niitä mahtuu 2 kpl tulemaan reisikolosta, jolloin tää on taloudellista ja tarkkaa. Eikä se tisu vuoda yläviistoon, joten nuo varmaan asettuu liiveihin kivasti. Itsellä ei ole vuoto-ongelmaa ollut, joten liivinsuojien käytöstä ei ole mitään kokemusta.
Tunnisteet:
aio,
all-in-one,
foe,
hahtuva,
imut,
kestoside,
liivinsuojat,
Mummut -kaava,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Pari aio vaippaa ja muutakin
Ihanaa olla lomalla, kun on aikaa ja energiaa ommella. Poikakin innoissaan silppuaa mun silppua. Eli hänellä on vapaat käden pieniin tilkkuihin, joista ei saa enää mitään. Mittakaavana on mun käsi, ja kiltisti (ainakin vielä) kyselee, mitä saa ottaa. Toissapäivän illan ja eilisen aikana syntyi muutama tuotos taas. Eilen käytiin pitkällä kauppareissullakin, joten on ihan kelpo kasa taas.
Lainaamoihin tarvitaan yhden koon aio -vaippoja. Ne on tosi hankalia tehdä. Jos tekee säätönepit, ei voi tehdä kovin tuhtia vaippaa. Se nepitys ei oiekin pelitä, jos nepitettävässä osuudessa on monta kangaskerrosta. Pitäis omistaa yks yhden koon aio, niin vois vakoilla, miten ne on rakennettu. Toki yks vaihtoehto olis Itti Bitti -tyyppinen imuhelvetti. Mutta kaiketi se ei Suomessa ole muodostunut kovin tykätyksi systeemiksi, kun sitä ei juurikaan ole myyty (ei siis käytettynä tarjolla).
Ylärivissä vasemmalla nyt kokeilu siis yhden koon aio -vaipasta. Tämä on toteutettu pääasiassa läpillä. Kaava on tämä. Tein lyhyimmillä siivekkeillä (kangasta säästääkseni) ja lisäsin siivekkeiden pituutta reilun mittaisilla tarroilla, jotka ompelin päätyihin kiinni. Kokona minusta vastaa ehkä eniten Petite-kokoa, on siis näin tehtynä aika kapea vyötäröltä, mutta l-kokoisen korkuinen. Ongelmaksi meinasi väkisinkin muodostua reisikumpparit. Ne ei vaan tahdo jaksaa kunnolla palautua, kun kangaskerooksia on useampi. Pintakangas ykstyisen lahjoittajan pul-kangas. Sisäpintana coolmax ruskeana. Tukikankaana jenkeistä shoppailtu flanelli (huomattavasti eurooppalaista tuhdimpaa..). Kiinteä imuläppä sisältää 3 kerrosta bambu-hamppufleeceä (Vekaravintti) ja neppi-imu kerroksen joustofroteeta (Katin Mussukat) ja 2 kerrosta bambu-hamppufleeceä päällystettynä coolmaxilla. Kiinteään imuläppään lisäsin lyhennysnepit, jotta imun saa mukavasti aseteltua lyhyemmäksi. Neppi-imua en usko tarvittavan pienessä koossa, sillä silloin kiinteä imuläppä on osittain kasinkerroin ja ohut lisäimu melekin kannattaa lisätä taskuun. Tarvittaessa neppi-imun voi kuitenkin taittaa vaikka kakisnkerroin.
Keskellä ylhäällä on Mummut S-kokoinen sisätäyttövaippa. Pintana Katin Mussukoiden lahjoittama joustofrotee. Sisäpintana kuivaliinaneulos. Ompelin mukaan kiinteää imua, sisäpintaan kerroksen velouria ja ulkopintaan 2 kerrosta bambu-hamppufleeceä. Vaipassa on siis itsessään 4 imukerrosta, joka voi riittää pikkuiselle, vähäpisuiselle tyypille tai lyhyelle vaihtovälille. Taskuun on kuitenkin helppo sujauttaa vaikka yökäyttöön sopivat imut.
Oikealla ylärivissä komeilee Elsa-maijan täydelisen vaipan kaavalla tehty aio -vaippa. Kumpparit voisivat olla kireämmätkin, mutta ihmeisiin nää nauhat ei vaan pysty. Toisaalta kokoluokaksi kun luvataan 8-18kg, oletusarvoisesti reisissä on muhkeutta. Tarrojen sijaan tässäkin nepit, jotenkin minusta sivutarrta raapii helposti ihoa. Voi toki johtua oman pojan hoikkuudestakin.. Sisäpintana turkoosi coolmax. Tukikankaana luomupuuvillacollege ja imualueella kaksinkertainen bambu-hamppufleece. Imuläpässä on kerros joustofroteeta ja 3 kerrosta bambu-hamppua. Lähtökohtaisesti normaalipissaisella, kohtuullisella vaihtovälillä tämän pitäisi riittää. Vaipassa on kuitenkin täyttöaukko, joten lisäimujen laittaminen on tähänkin yksilöön helppoa.
Alarivissä vasemmalla on kestoside, poikkeuksellisesti coolmax sisäpinnalla. Jotenkin en itse lämpiä keinokuiduille kestositeen sisäpintana, mutta kaiketi niitä joku käyttää.. Ei kai niitä muuten olisi tarjolla. Ulkopintakin on itselleni poikkeuksellinen, pul on näkösällä ja koko siteen alueella. Imuna 2 kerrosta luomupuuvillacollegea ja kerros joustofroteeta.
Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä esittelyssä vaihteeksi Kiedon housuvaipan kaavalla tehty harkkahousu/housuvaippa. Sisäpintana lentäjänpoika -joustis Katin Muusukoilta. Ulkopinnan pääkallo -pul ykistyisen lahjoittajan kokoelmista. Itsellänikin oli tätä, kun pojalle tein vaippoja. Ne oli hoitopaikassa suosittuja. Hoitotäti antoi muiden valita vaipan, ja suosituin valinta oli pääkallovaippa :) Kinteänä imuna 2 kerrosta bambu-hamppua. Harkkahousuina menee sellaisenaan, vaippakäyttöön lisäimuja täyttöaukosta.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Syyslomailua
Työt haittaa harrastuksia, ja en ole ehtinyt ompelemaan oikeastaan lainkaan. Loman alettua, otin heti kankaita esiin ja ompelin muutaman tunnin. Tehokkaana apulaisena toimi 5-vuotias poikani. Hänen spesialiteettinsä on leikata vaippareikiä (=ympyröitä) kankaasta.
Ensimmäisenä saksin kappaleiksi Emeli Designin lahjoittaman kirahvitrikoon vaipoiksi ja muuksi. Käytin jälleen Henni Mustakorven yhdenkoon vaipan kaavaa. Lainaamot kaipaavat nimenomaan yhdenkoon vaippoja tällä hetkellä.
Ensimmäiseen vaippaan tein röyhelöt. Jotenkin ne toimivat paremmin sisävaipassa ompelun kannalta. Kujalliset tahtovat jäädä löysiksi, ehkäpä kangasmäärän takia. Trikoon tukena on kierrätyspyyhefrotee. Sisäpintana mangonkeltainen tencel Myllymuksuilta vuodelta nakki ja kivi. Kumpparina luottokumppari eli Prisman Super-Elastic. Toimii :)
Toisessa vaipassa samalla kaavalla tehtynä on kujat, ja jo kuvasta näkyy, miten jää paljon löysemmäksi. Kumppari ei vaan jaksa vetää kunnolla suppuun paksua kangasta. Sisäpintana tässä pehmoinne babyfleece, muuten samat materiaalit kuin edellisessä. Jotenkin vaipasta tulee myös siistimpi ulkoreunan röyhelösaumuroinneilla..
Silpuista syntyi pesulappuja. Näissä on kaikissa taustalla pyyhefrotee. Trikoo on pehmoisempi pikkupepun tai nassun pyyhintään. Mutta toisaalta froteella voi vähän hangatakin vaikka jotain ruoantähteitä pöydänpinnasta. Ovat siis monikäyttöisiä ja kooltaan just sellasia kun silpusta sattui syntymään.
Toinen Emeliltä saatu lahjoituskangas on apelsiinijoustofroteeta. Aivan ihana ja muhkea kangas, kuitenkin notkea. Tein siitä nettinöttösen täyttöversiona ja sisäpinnaksi valitsin tencelin. Ihanan pehmoinen pienen vauvan vaippa. Näpsykiinnitys toimii pikkuisella ja vaippa pysyy pehmoisena ja notkeana. Napakan kuoren kanssa toimii myös ilman kiinnitystä.
Ja silput taas hyötykäyttöön. Jälleen pesulappuja. Keltaiset ovat kauttaaltaan tenceliä, joustofroteen taustana tencel.
Kun tekee pienessä ajassa useamman tuotksen, tuntee itsensä tehokkaaksi ja harmittelee töiden paljoutta. Nyt onneksi luvassa on pikkuisen helpompi työjakso, jolloin tunteja ei ole ihan yhtenään. Jos ehtii vähän myös ommella. Näiden lisäksi tein pitkikset pojalle, joka ei kuvattavaksi suostunut. Käytin itse muokattua kaavaa, venytin taas laheita ja sopiavt tuli. Kohta on varmaan siirryttävä housukaavoissa 130cm luokkaan..

Emeli Design,
imut,
kam-nepit,
Kestovaippayhdistys,
kierrätys,
Myllymuksut,
neppivaippa,
Nöttönen,
sisävaippa,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)