8-vuotias alkaa olla jo tarkka. Monikaan kuosi ei enääkelpaa. Mutta ei tuo malliltaan edelleenkään sovi kaupan rytkyihin. Pakko tehdä jotain. Olen jo aikaa sitten ihaillut tähtipaitoja. Ja nyt uskaltauduin kokeilemaan. Ei mahdotonta!
Ohjeen katsoin Made for Apes -blogista. Meinas ensin aivot nyrjähtää kun piirtelin, mutta sujuihan se kun mallia oikeesti kattoi:) Kiitos hyvästä ohjeesta!
Kaavatestaus nro1. Pohjana OBn Ensemble kerrottuna kokoon 134cm. Vaan jätkä on hartioistaan jo siihen liian suuri (kaava siis kinnaa). Ei merkittävästi, mutta sen verran, ettei tällä kaavalla enempää voiommella. Hiilenharmaa elastaanitrikoo Kangaskapinasta, ja hashtagi alekorista, mut en muista mistä..
Siihen varsinaiseen kankaasee otin sitten toisen kaavan pohjaksi, OBn Linear 4/2013 numerosta. Molemmat hihat Kangaskapinan mustaa elastaanitrikoota. Lätkäkangas EKn pakalta. En voinut jättää sinne... Resorit Kangashamstereista- Punainen tuo vähän tähän väriä ja koska lätkämaali on kirkkaanpunainen, pieninä määrinä se kelpaa.
Päälle tätä ei vielä oo testattu, jätkä on pelissä. Taidan laittaa WA:lla kuvan miehelle, jos se näyttäs kundille. Kundin oma luuri kilkuttaa täällä kotona.
Näiden lisäksi olen tänä viikonloppuna saanut aikaan junnulle pöksyt. Kuvia ei ole, niimpä bloggaan sen myöhemmin. Nyt ne on jo pyykissä... Sovituskuvaa yritettiin ottaa, mutta 2-v. halus aan katsoa kuvia..
Elämää ja ompelua :) Ei liian vakavasti. Alelaarit ja kierrätys kunniaan. Tehdään kun jaksetaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste OttoBre 4/2013. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste OttoBre 4/2013. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 25. syyskuuta 2016
Tähtipaitoja esikoiselle
Tunnisteet:
alelaari,
Ensemble,
Eurokangas,
Kangaskapina,
Linear,
OttoBre,
OttoBre 4/2013
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Rokkitähtipaita
Poika valitsi taannoin Tanyasumilta Rokkitähtikuosia, ja pyysi paitaa. Nyt se on vihdoin tehty :) Kaavana Ottobre 4/2013 numerosta Metal Button ja Beagley Boy. Molemmat perustuvat samaan kaavaan, Beaglley Boy on hupulla ja Metal Button nappilistalla. En tehnyt kumpaakaan, vaan ihan perusteepparin.
Mittailin lapsen ensin, ja totesin leveyden vastaavan aikalailla OB kokoa 110. Kaava vaikutti kapeahkolta, joten en kaventanut ollenkaan. Hihaan laitain lisäpituutta yhteensä noin 7 cm, paidan pituus pysyi alkuperäisenä.
Kantinkääntäjää en edelleenkään omista, ihan oikeasti pitäis varmaan hankkia, ja toimiva kaksoisneulasysteemi.. Mutta näillä mennään mitä on. Pääntielle tein kapean resorihuolittelun ja hihansuuhun leveän trikookäänteen. Tähän olis niin makeasti passaanut kirkkaanpunainen trikoo, mut ei ollu kaapissa. Helmaan tein ihan vaan yksinkertaisen käänteen saumurihuolittelun jälkeen.
Paita on sopivan kokoinen, mahtavaa! Pojan hymy kyllä palkitsi, kannatti tehdä. Ihan niinleveää hyvmyä ei olekaan äitin ompelusten takia pitkiin aikoihin nähty.
Kangas kutistui esipesussa melkoisesti. Ostin 70cm, pesun jälkeen 57cm. Mutta on tuo kyllä aika napakkaakin. Jäljelle jääneestä palasta saa just hihan, etu- tai takakappaleen. pitää vana olla jotain, mihin yhdistää..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)