sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Pari NB-aioa


Vasemmalla Huisi nb -kaavalla tehty aion pohja. Ihanan keltainen pul Myllymuksujen lahjoittamaa, turkoosit foet Sampsukalta. Sisäpinnan keltaine coolmax minulta, vaihtarina ruskeaan joustofroteeseen. Koko vaipan tukena ja imukerroksena Katin Mussukoiden tattijoustis. Lisäksi imualueelle on coolmaxiin tikattukerros vahvaa vaippaflanellia. Neppiimuille on paikat täyttöaukossa. Sisäpuolella on läppäimu, jonka pintana myös cmx, imuna siinä 2 krs. pyyhefroteeta. Jalanteillä on foet ja vuotosuojat, toimii! Yritänpä muistaa tehdä vuotosuojien teko-ohjeen, kun Kiedon ohje on kadonut bittiavaruuteen.

Vasemmalla Mummut nb aio-pohja myöskin. Jälleen koko vaipan alueella joustis, sisäpinta myöskin keltaista coolmaxia. Kuminauhojen sijaan jalanteillä foet. Tämä toimi ainakin meillä ihan superhyvin maitokakkavaiheessa. Imualueelle tikattu flanelli. optio neppi-imulle täyttöaukossa.

Imussa 1 kerros joustista ja 2 krs pyyhefroteeta. Imuisa ja ohut. :)

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Pari bodya lisää

Juniori kasvaa, ja esikoisella ei enää tämän kokoisena juuri bodeja käytetty, niin junnukin saa uusia vaatteita..


Ensimmäisessä kuvassa JKK:n bambujoustiksesta tehty Blue Rain. Tätä kaavaa pitää muutaa, jalantiet on liian matalat kestovaippoja käytettäessä. Ihanan pehmeä kangas, josta piti tulla vaippaimuja... Näh, niitä on jo! Muistaakseni olen selkää kaavaan pidentänyt jonkin verran.


Tämä kangas muutti meille jo ikuisuus sitten. Esikoinen tahtoi, mut ei se silti kuitenkaan  livenä kelvannut. Alekorista. Tein siitä kaavakokeilun Heilt Speciellin bodykaavalla. Hihat pidensin. Seuraavaan avarran janateitä (kestovaipat) ja kaula-aukkoa. Tää tuntuu ahdistavan junioria. Koko 86cm on nyt aika passeli.

En tiedä, teenkö juurikaan bodejaenempää. Junnu potailee jo vähän. Bodyt on tarvittu, ettei revi vaippoja auki. Mut onhan ne hamkalia pottaillessa. We will see..

torstai 7. huhtikuuta 2016

Hupparia


Esikoinen ilmoitti melko yllärinä, että hän pukeutuu enää huppariin. Koska ruokailuun mennessä PITÄÄ olla huppu päässä. Mitäpäs se äiti ei lapsensa eteen tekisi..

Pohjana OB:n Pentagram, joka on tytöille suunnattu malli. Suoristin kaavan suoraksi a-linjaisesta, lyhensin ja niinhän se muuttuu pojalle sopivaski. kankaana ihanan pehmeä ja joustava Noshin raita joustocollege, jonka ostin jostain alesta aikaa sitten. Hupun  vuorinalapsen valitsema  junatrikoo. Samaa trikoota myös taskunsuun ja hupun kanttina. Hihoissa ja helmassa käänne. Etutaskun leikkasin vinoon, niin sain vähän ilmettä mukaan.

Tää on minusta aika hieno, vaikka itse sanonkin!