Lainaamoon sain piiiitkästä aikaa ommeltua yhden vaipan.
Kaavana mummut, kokona nb. Kaikki kankaat yksityisiltä lahjoittajilta. Päällä pul, sisäpintana cmx. Sisäpuolella cmx-pintainen läppä, jossa imuna 1 krs. froteeta (pinkkiä tietysti :D) Sisäpintaan tikattuna 1 krs flanellia ja 1 krs forteeta. Tukikangas muuten onkin Jyväskylän kangaskaupan pilvi-trikoota. Sisällä oleva neppi-imu on muokattu pitkästä hemp-it -imusta, joten hamppua se.
Mukava ohut ja notkea aio pikkuiselle. Imuatehoakin pitäis olla, kun neppi-imussa on yhteensä 4 krs hyvään imuun pestyä hamppua.
Jalanteillä on kuminauhojen sijaan foet. Ainakin meillä näin maitokakka pysyi paremmin vaipan sisäpuolella.
Elämää ja ompelua :) Ei liian vakavasti. Alelaarit ja kierrätys kunniaan. Tehdään kun jaksetaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mummut -kaava. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mummut -kaava. Näytä kaikki tekstit
lauantai 24. syyskuuta 2016
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
Pari NB-aioa
Vasemmalla Huisi nb -kaavalla tehty aion pohja. Ihanan keltainen pul Myllymuksujen lahjoittamaa, turkoosit foet Sampsukalta. Sisäpinnan keltaine coolmax minulta, vaihtarina ruskeaan joustofroteeseen. Koko vaipan tukena ja imukerroksena Katin Mussukoiden tattijoustis. Lisäksi imualueelle on coolmaxiin tikattukerros vahvaa vaippaflanellia. Neppiimuille on paikat täyttöaukossa. Sisäpuolella on läppäimu, jonka pintana myös cmx, imuna siinä 2 krs. pyyhefroteeta. Jalanteillä on foet ja vuotosuojat, toimii! Yritänpä muistaa tehdä vuotosuojien teko-ohjeen, kun Kiedon ohje on kadonut bittiavaruuteen.
Vasemmalla Mummut nb aio-pohja myöskin. Jälleen koko vaipan alueella joustis, sisäpinta myöskin keltaista coolmaxia. Kuminauhojen sijaan jalanteillä foet. Tämä toimi ainakin meillä ihan superhyvin maitokakkavaiheessa. Imualueelle tikattu flanelli. optio neppi-imulle täyttöaukossa.
Imussa 1 kerros joustista ja 2 krs pyyhefroteeta. Imuisa ja ohut. :)
Tunnisteet:
aio,
huisi,
imut,
Katin Mussukat,
Kestoillaan!,
Kestovaippayhdistys,
Mummut -kaava,
Myllymuksut,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys
lauantai 9. tammikuuta 2016
Nippu vaippoja lainaamoille
On kyllä nyt ihan käsittämätöntä, kun kuva kääntyy blogiin siirtäessä.. Koneella oikein päin, avatessa ja kaikessa. Mutta kun tänne lataa niin hupsheijaa vikasuuntaan. No saatte nyt selvitä näin!
Elsa-Maijoissa sivutarran sijaan nepit. Kumpparit laitoin röyhelösysteemillä, koska se asettuu reiteen tiiviimmin. Molemmissa on 2 neppi-imun paikkaa ja jonkin verran kiinteää imua. On sis suunniteltu yövaipan pohjaksi. Kiinteänä imuna bambu-hamppufleeceä (Myllymuksut) ja ulkopinnan bambujoustista (yksityinen lahjoittaja). En pysty sanomaan kuvasta, kumpi on kumpi, mutta luetellaan nyt kuitenkin.
1. Ulkopinta bambujoustis, sp. cmx johon tikattu flanellia 1 krs ja bambuhamppufleeceä.
2. Ulkopinta bjf, sp. cmx. Imuksi tikattuna kerros joustista ja kerros bambuhamppufleeceä.
Kummassakin on neppien alle ommeltu flanelli tueksi.
Tässä Elsa-Maijoihin tehdyt lisäimut, laitellaan sopivat sitten lainaamon tarpeen mukaan. Vasemmalla bjf+bambu-hamppufleece taittomuja 2 kpl, Sen jälkeen 3 kertaisia flanelli-imuja. Keskellä cmx-pintaiset neppi-imut. Valkoisessa cmx, flanelli, joustofrotee ja bambu-hamppufleece. Oranssissa cmx, flanelli ja 2 krs bambu-hamppufleece. Tattijoustis (Katin Mussukat) ja 2 krs. bambu-hamppufleece, Pitempi tattijoustis+3krs Bambu-hamppufleece. Raidallisessa bjf ja 2 krs bambu-hamppufleece.
Kestoillaan -blogin kaavalla Harkkikset. Sp. Metsolan joustista, imuna samaa kamaa 3 krs. Kuvio-pul Myllymuksuilta.
Sisätäyttö Snap Down -kaavalla. Up. Metsolan joustis, cmx mun varastoista. Valitsin pisimmät siivekkeet kaavasta.
Mummut nb yövaipaksi. Ulkopinta Katin Mussukoiden joustista, mielestäni erittäin hyvä ja paksu laatu. Sisäpinnalla Myllymuksujen kuivaliinaneulos. Läppäimussa kuivaliinaneulos, 2 krs. flanelli, kerros bamnu-hamppufleeceä. Kiinteänä imuna flanellia ja bambu-hamppufleeceä.
KVYn Sinä Osaat -kaavalla tehty s-kokoinen sisätäyttövaippa läppäimulla. Ulkopinta Metsolan joustista, sisäpinta cmx omista kasoista. Kiinteänä imuna 2 krs joustista. Läpässä cmx, 2 krs. jf ja 1 krs bambu-hamppufleece. Kumppareiden sijaan foe.
Tunnisteet:
Elsa-Maijan kaava,
imut,
Katin Mussukat,
Kestoillaan!,
kestovaipat,
Kestovaippayhdistys,
Metsola,
Mummut -kaava,
Myllymuksut,
Sinä osaat,
Snap Down,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys
keskiviikko 30. joulukuuta 2015
Toinenkin mummu yöhön
Astetta päheämpi yövaippa syntyi kuosinaan Jyväskylän Kangaskaupan Essin lahjoittama apinatrikoo. Tukena sille Myllymuksujen bambu-hamppufleece. Lisäksi sisäpintaan on tikattu flanellia ja bambuhamppufleeceä kerroksen verran. Mukana on myös coolmax-pintainen läppä. jossa flanellia ja 2 krs bambu-hamppufleeceä. Tarrat Sampsukalta. Coolmax mun varastoista.
Mummut -kaavan löydät täältä
Tunnisteet:
Jyväskylän Kangaskauppa,
Kestovaippakauppa,
Kestovaippayhdistys,
Mummut -kaava,
Myllymuksut,
Sampsukka,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yövaippa
tiistai 29. joulukuuta 2015
Frotee käyttöön
Tässä kuvassa on vasemmalla imu, jonka kuviopintana on yksityisen lahjoittajan bambujoustofrotee. Tuhtiutta tuo 2 krs. froteeta. Lilat on tenceltrikoota, kaksinkertaisia taittoimuja. Koekmukseni mukaan ohuita ja imuisia :) Ostin trikoon vahingossa (kuvittelin ostavani joustista) alelaarista. Kangas on aika raskasta ja paksua, väri ei passannut pojille ja mulle itselle pala oli liina matala mihinkään käyttöön.
Liivinsuojat jämätilkusta, pul ja cmx Myllymuksuilta. Pul, frotee ja cmx.
Mummut S-kokoisena froteesta. Sisäpinnalla Myllymuksujen lahjoittama cmx. Selkeä sisätäyttövaippa. Frotee on tosi tuhtia, muutamalla imukerroksella sopii myös varmastikin yökäyttöön.
Tighty Whitey Hipsters, kokona nb. Tää on jotenkin vaan niin tajuttoman pieni (ja toimii vastasyntyneellä..) Sivunepit, kokonaan froteeta. Yhteensä 6 kerrosta imua, joten toimii jopa yökäytössä muutaman pesukerran jälkeen.
The Hip Snappy Nappy vielä lainaamoiden yhdenkoon vaippojen pulaan. Keep it simple, pul ja cmx, molemmat Myllymuksuilta. Tässä yksilössä alkaa jo näkyä sateenkaarinepit, kauhean paljoa ei ole enää samoja värejä, joten monivärisiä yhdistelmiä on jatkossakin luvassa... Uusi ihana ompelukoneeni ei suostunut pul-cmx-yhdistelmää ompelemaan hypyittä, joten vanhassa vara parempi ja kaivelin marketti-evan esiin. Kokeilin ohuet, uudet neulat, hitammaan ompeluvauhdin ja kaiken mahdollisen. Eva suostui ompelemaan tämän vanhemmalla neulalla, suuremmin säätämättä. Ehkä mä en laitakaan sitä kiertoon, vaan se saa jäädä tämän kangasyhdistelmän ompelua varten niin kauaksi aikaa kun suostuu toimimaan isännän pikapatentilla.
Taas on lainaamoille kamaa kasassa. Kohta on jo paketillisen verran. Neppejä vaille valmiina on myös 2 kpl yökäyttöön sopivaa komboa, kaavana Elsa-Maija.
Tunnisteet:
imut,
kestovaipat,
Kestovaippayhdistys,
liivinsuojat,
Mummut -kaava,
Myllymuksut,
sisävaippa,
Tighty Whitey Hipsters,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys
maanantai 9. marraskuuta 2015
Mummut yöhön
Tämä Mummut syntyi eilen. Kokona M. Ulkopinnan trikoo Jyväskylän kangaskaupasta. En osaa sanoa, mitä esipesussa tapahtui, mutta siniseksi oli pilvet muuttuneet. Tukena Katin mussukoiden joustista. Sisäpintana yksityisen lahjoittajan coolmax. Kiinteänä imuna 2 krs bambu-hamppufleeceä samaisesta lahjoituksesta. Läppäimussa omaa zorbiani ja 3 krs flanellia. Nopeita imukerroksia on mukavasti, lisäisin yökäytössä vielä yhden tai kaksi bambu- tai hampputiimaa tai taiton ja hahtuvaimun. Sievä tämä on vaikka itse sanonkin.
Tunnisteet:
Jyväskylän Kangaskauppa,
Katin Mussukat,
Kestovaippakauppa,
Kestovaippayhdistys,
Mummut -kaava,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yövaippa
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Keskeneräisistä valmiita
Edellisessä postauksessa kerroin, kuinka 3 vaippaa jäi kesken, niisät 2 valmistui tänään loppuun saakka. Näistä ei kyllä puuttuneetkaan kuin tarrat.
Ekassa kuvassa Mummut M- kokoinen sisävaippa, jossa on paikat kahdelle neppi-imulle. Täten erinomaisen hyvä vaippa myös yökäyttöön. Neppi-imun sijaan siään voi toki laittaa myös tiima- tai taittoimun. Yökäytössä vielä hahtuvaa tai villaakin. Ulkopinta Katin Mussukoilta saatua lentäjänpoika joustista, tukena collegea Myllymuksuilta. Kiintänä imuna vielä 1 krs hamppujoustista. Sisäpintakin toimii imuna, sillä se on bambujoustista (Myllymuksut).

Toisena NB-kokoinen Huisi. Ulkopinta samaista lentäjänpoikaa, sisäpinta kuivaliinaneulosta. (Lahoittajat Katin Mussukat ja Myllymuksut). Tukena hamppujoustofrotee ja kiinteänä imuna 2 krs. bambu-hamppufleeceä. Tarrat on ihan eriparia, kun ei vaan ole kapeaa sopivaa väriä, eikä edes valkoista.. Etutarra ruskea, pesutarrat punaiset ja koukut mustaa. Tähän suositelen pikkuisen nopean imun sisään, esimerkiksi harsoa tai flenallia. Myös zorb-imu sopii hyvin.
sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
Karmivasta kankaasta söpö vaippa
Kangashamstereista on tullut ostettua alkuompeluissa kangaskasoja, joissa ei kyllä ole ollut ehkä mitään järkeä. Mutta sulovilen on sulovilen.. Tiiättehän kun halvalla saa ja ison kasan.. No sieltä pinoista oli myös näiden vaippojen laivakangas. Kankaana oikeastaan aika kauhea, mutta erityisesti nb-kokoisessa mummussa aika ihana :)
Tämä Mummut on bambujoustis-sisäpinnalla ja sisältää 2 kerrosta hamppujoustista kiinteänä imuna. Vyötäröllä on Myllymuksujen elastaaninauhaa, mutta reisiin laitoin tuttua ja turvallista Perfectiä. Tarrat on myös Myllymuksuilta. Imu- ja sisäkangas niin ikään Myllymuksujen lahjoituksesta.
Hiukan isompaa kokoa on Sprout Snap kaavalla tehty yhdenkoon sisätäyttövaippa. Sisäpinta niin ikään Myllymuksujen bambujoustista ja vyötärökumpparit saman firman elastaaninauhaa. Reisiin tässäkin Perfect.Urosnepit vastusti tosissaan ja epätoivoissani kokeilin toistakin väriä. Sain ne lopulta kunnolla kiinni, mutta olihan hankaluuksia tällä kertaa.
Silppulaatikosta leikkelin taas yhden parin liivinsuojia. Pul, pyyhefrotee ja bambujoustis.
Lisäksi neuloin pari villaimua lainaamoille. Näin sain lankakassiakin tyhjemmäksi ja jämälankoja pois. Oranssi on hahtuvaa Pirtin Kehrämöstä, lahjoittajana Vekaravintti ja ruskea yksityiseltä ja materiaalina merinovilla. Ennakkoluulottomasti yhdistin, eiköhän tuo imussa toimi..
Meillä on menossa uudelleenkalustaminen, ja mun tavaroiden pitäs mahtua vähän pienempään tilaan, kun esikoinen tarttee oman huoneensa omaan käyttöönsä..

hahtuva,
Kangaslaihari,
Kestovaippayhdistys,
liivinsuojat,
Mummut -kaava,
sisävaippa,
Sprout Snap,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
tiistai 2. joulukuuta 2014
Vaippoja täsmäiskuna
Kuvan vaippa on tehty täsmäiskuksi Vaasan lainaamoa varten. Aio-vaippoja uupuu yövaippojen ohella, joten samaan pakettiin tämäkin. Paketissa on myös toisen vapaaehtoisen tekemä S-kokoinen aio-vaippa. Tämä kuvan yksilö on tehty Huisin kaavalla, kokona M. Kankaat on yksityisten kokelmista tällä kertaa läppäimua lukuunottamatta. Sen hamppujoustis on kotoisin Myllymuksujen lahjoituksesta.
Omaan käyttöön silppusin lopun zorbin nopeiksi imuiksi. Zorb vaatii päällystämisen, joten hyödynsin silppulaatikkoa.
Kaikissa on taustapuoli velouria (Kangashamstereiden joku sekasilppuläjä). Rokkitähti on jämänä esikoisen paidasta, reilun vuoden vai kahdenkin takaa. Rokkitähden vieressä on esikoisen vanhasta bodysta kierrätettyä trikoota. Punaraidallinen on kanssa Kangashamstereiden jostakin läjästä. Zorbia oli jäljellä 40*40 pala, joten tein yhden 40*10 imun ja loppupätkän silpaisin silmämääräisesti sopiviksi paloiksi. Äärimmäisenä vasemmalla yksinään nököttävä imu on yhdistyksen käyttöön, taustana mikrokuitu ja päällä velour. 50/50 menee materiaalit siinä.
Kuvan perusteella nämä imut on surautettu kasaan marraskuun puolivälissä. Nyt en jaksa kaivaa lähetyskassista esiin, mutta muistelisin olevan joustofrotee-bambu-hamppufleece yhdistelmiä. Joku kankaanpalanen piti kokonaisuudessaan tuhota. tattifrotee onkin nyt sitten loppu. Kyllähän sitä moneen vaippaan riittikin Katin Mussukoiden reilusta lahjoituskasasta.
Ja sitten vielä kuvaan mukaan se oma käyttäjä..
Kuvan vaipan tein yövaipan pohjaksi. Päällä on joustofrotee taas jostain Kangashamstereiden läjästä. Sisäpintana bambujoustis 8ostettu kestovaippakaupasta). Tässä koko komeus on tuupattu täyteen yökäyttöä varten imuja. Kyseessä on siis ihan puhdas sisätäyttövaippa Mummut S-kokoisella kaavalla.
Tunnisteet:
aio,
imut,
Katin Mussukat,
Kestovaippayhdistys,
Mummut -kaava,
Myllymuksut,
sisävaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys
maanantai 10. marraskuuta 2014
Mummut S ja villahaalari
Akuuteimpaan yövaippapulaan meille ja lainaamoille Mummut -kaavalla S-kokoinen pehmoinen ihanuus. Materiaalit taas fifty-fifty. Omista laareista sisäpinnan bambujoustis ja kiinteän imun zorb. Ulkopinta ja tarrat lahjoitusmateriaaleista. Ulkopinta Metsolan joustofroteeta. Samalla päällystin zorbin toisen puolen. Neppi-imulle paikka ja lisäsäätötarra. Tämähän toimii toki päiväkäytössä myös kevyemmällä imulisäyksellä, mutta reilummalla taas yökäytössä.
Jokunen päivä sitten valmistui myös ihana villainen välihaalari pikkuiselle. Pohjana OB:n Fawn. Leveyden tein 50cm mukaan, pituudet 62cm mukaan. Näköjään meidän lapset on pitkiä ja hoikkia.. Materiaalina Myllymuksujen löytökankaista bongattu merinovillaneulos. Kääntötumput ja lahkeet meinäs nyrjäyttää imetysaivot kokonaan, mutta selvisin Kiikkusaari -blogin ohjeilla ja kolmesti purkamalla.. Vinkkinä, laita ehdottomasti nelinkertainen kantti kääntöreunaan.. Ihanan pehmeää ja lämmintä. Jämäpaloista tumput samaa sarjaa..
Tunnisteet:
Fawn -haalari,
Kestovaippakauppa,
Kestovaippayhdistys,
merinovillaneulos,
Metsola,
Mummut -kaava,
Myllymuksut,
OttoBre,
sisävaippa,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys
maanantai 20. lokakuuta 2014
Mummut NB
Yksityisen lahjoittajan vaippakasasta valmistui tänään tämmöinen pikkuvaippa. Kaavana oli Mummut Nb -kokoisena. Vaipan sisäpinta on keltaista coolmaxia ja tiimaimuna pyyhefroteeta. Velourista ulkopintaa tukee bambufleece. Laitoin tähänkin neppi-imulle paikan, ja toiminee tämä siis sopivilla imuilla jopa yökäytössä. Kuminauhat ovat kujissa, vaikka vaippa onkin röyhelöllistä mallia. Ainakin helppo vaihtaa kumpparit tarvittaessa. Mutta ei mennyt niinkuin Strömsössä tämän ompelu. Pujotin kumpparit hakaneulan avulla, ja onnistuin ompelemaan hakaneulan kiinni kiinnitystikkaukseen...
Kaavan takana on Nalle-vaippojen luoja Leila Pentti, ja kaava löytyy kestovaippainfosta tsi-osiosta.
Tämä vaippa kaipailee jonkin verran pesukertoja ennen kunnon käyttöä. Pesuja se odottelee tällä hetkellä meidän kylppärissä, sillä lainaamovastaavalle lähtevä pinkka on vielä niin pieni, että tämä yksilö ehtii esipeseytyä meillä muutamaan kertaan.
Valmistui vielä pari samaa sarjaa ja imu lipareista.
Vasermmalla vähän tuhdimpi versio. Sisäpintana Myllymuksujen bambujoustis, sen tukena paksuhko flanelli, tiimana 2 krs hamppua ja ulkopinnan velouria tukee bambufleece. Päiväkäytössä riittänee yksinään pikkuiselle. Oikealla kombo on sma kuin ylemmässä, erotuksena reisikumpparit on laitettu kolmiaskelsiksakilla. Imussa 4 krs bambujoustista ja 1 krs joustofroteeta Katin Mussukoilta. Kummassakin on paikka neppi-imulle, joten tuunattavissa helposti isompipissaiselle tai yökäyttöön.

Kestovaippainfo,
Kestovaippayhdistys,
Mummut -kaava,
Myllymuksut,
sisävaippa,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys
lauantai 26. heinäkuuta 2014
Pikkuisia NB vaippoja, lainaamoihin..
Kun on omakin asukki masussa, niin pikkuisten vaippojen ompelu on ihanaa. Oma tulokkaamme ei travitse oiekasti yhtään pientä vaippaa, tarpeet on olemassa vasta M-L kokoisina. Pikkuvaippoja on riittävästi, mutta silti niin kovin tekisi mieli niitä ommella itsellekin.. Yhden imun tein, vaikka niitäkin on paljon. Tein perhostaittotyyppisen imun, jossa on kuosina juostofrotee, imuna bambuhamppufleece kaksinkertaisena ja keskellä vielä kerroksen verran zorbia. Imu on aika jytäkkä, mutta toisaalta riittänee yksinään aika pitkällekin vaihtovälille. Zorbin sijoitin bambuhamppujen väliin.
Mutta niitä lainaamovaippoja taas :) Pikkusia vaippoja ompelin siksikin, että pikkusia jämäpaloja on aika paljon, eikä niisä isoja vaippoja enää saa. Monessa joko korkeus tai leveys jää naftiksi.
Ensimmäisenä esittelyyn pari Huisin nb-kokoista taskuvaippaa. Sisäpintana molemmissa valkoinen coolmax. Tässä piti valita joko sopivan värinen tai levyinen tarra. Liekkipul on kotoisin yksityiseltä lahjoittajalta ja sisäpinnan cmx Lahden lainaamon pussukoista. Keskellä oleva vaalea sisävaippa on tehty NettiNöttösen kaavalla (kaavan tekijä Nalle-vaippojen Leila) ja tarkoituksella jätetty näpsykiinnitteiseksi. Sisäpintana tässäkin coolmax Lahden lainaamopussukoiden syövereistä. Laadultaan tämä coolmax oli aika jämäkkää. Ulkopintana pehmoinen velour. Kiinteänä imuna on 2 kerrosta velouria myös. Tukena ohuehko joustofrotee. Imun tein tähän omasta zorbista ja joustofroteesta. Imussa on zorb yksinkertaisesti päällystetty molemmin puolin joustiksella, jolloin sen pitäisi toimia moitteettomasti ja imeä melkoisen paljon. Imu on vaipasta täysin irrallaan, joten sitä voi käyttää myös muissa vaipoissa.
Kiedon kaavalla tein Lintuset pulin jämistä yhdenkoon vaipan. Näillekin tuntuu olevan tarvetta, ja palanen oli sopivan kokoinen. Sisäpintana taas coolmax. Coolmaxin runsas käyttö johtuu yksinkertaisesti siitä, että siät nyt vaan on paljon tällä hetkellä. Ja onhan se toisaalta varmaan suosituin sisäpintamateriaali. Nepit ovat poikkeuksellisesti T3-kokoiset, mutta vaikuttavat toimivan näinkin. Pikku apulaiseni hukutti neppipihtien isomman yläleuan kumiosan, joten isompia neppejä ei nyt voi laittaa kiinni. Lintuset kotoisin yksityiseltä lahjoittajalta, ja cmx on ostettu Kangastukun alekorista.
Lintusista ja cmx:stä jäi sen verran, että just syntyi pari kestosidettä lisää lainaamokäyttöön. Aika suloisen näköisiä, vaikka itse sanonkin. Kummassakin on imuna pyyhefroteeta ja velouria.
Ja vielä yksi NB-kokoinen vaipatin Mummut -kaavalla. Tattijoustis on kotoisin Katin Musskoiden isosta joustiskasasta. Kakkoslatu näkyy lähinnä vinona painatuksena. Mutta se ei meitä haittaa! Sisäpintana Vekaravintin lahjoittama kuivaliinaneulos. Tämä on itsessään jo aika tuhti vaippa, vaikka täyttöaukko löytyykin. Tukikerroksena on luonnonvärinen puuvillacollege, johon on tikattu vielä 1 kerros joustofroteeta. Imuläppä on noin 1,5-kertainen ja sisältää peräti 5 imukerrosta. Silti se on ohut. Läpässä on 2 kerrosta joustofroteeta, kerros puuvillacollegea, kerros flanellia ja kerros bambuhamppufleeceä. Bambuhamppufleece on minijämäpala Vekaravintin lahjoituksen silpuista. Kankaita saatiin sieltä paljon, mutta ne on kutakuinkin käytetty lainaamovaippoihin. Käytännössä hyvät imukankaat ovat ihan finaalissa.

torstai 10. heinäkuuta 2014
Lahden lainaamon täydennys
Nyt olis viimeisetkin (jotka ehdin ommella ennen lähtöä) kasassa ja kuvattuna. Viikonloppuna suuntaamme Lahteen, ja samalla vien aikamoisen kasan vaippoja Lahden vaippalainaamon käyttöön.
Kuva on vähän sumea, mutta eiköhän siitä riittävästi selvää saa.. Ylhä imällä vasemmalla Tighty Whitey Hipsters M-kokoinen aio. Oikealla ylhäällä Mummut kaavalla sovellettu yövaipan pohja ja edessä kiedon yhdenkoon taskuvaippa.
Aiossa pintana yksityisen lahjoittajan pul. Sisäpintana Kangastukun alekorista ostettu vaaleanpunainen cmx. Tukena marinoitunut ohuehko joustofrotee ja siihen ommeltuna kiinni 2 krs bambuhamppufleeceä (Vekaravintti).Neppi-imu, joka on kiinteän imun muotoinen, kiinnittyy 3 nepparilla sisäpuolelle taskuun (tarkoitus on nepittää se kiinni kuivumisen jälkeen ennen vaipan kääntämistä oikein päin) sisältää kerroksen Kestokuplista ja 2 kerrosta bambu-hamppufleeceä. Kuminauhoja ei ole tikattu kujiin, sillä se vähentäisi kuminauhojen joustavuutta näin paksulla imukombolla. Kaavassa on sisäpinta kuitenkin selkeästi ulkopintaa pienempi, ja materiaali on keinokuituista, niin uskon tämänkin toimivan.
Mummut sisätäyttövaippa on tehty kuivaliinaneulos -sisäpinnalla. Tueksi on laitettu puuvillacollege (Vekaravintti) ja kiinteänä imuna on 1 kerros mikrokuitua. Tämä tarvitsee ehdotomasti yökäytössä lisää imua, suosittelen bambua ja hamppua höystettynä sopivilla kerroksilla puuvillaa. Mulla ei vaan yksinkertaisesti ole enää yhtään imumateriaaleja, niin en voinut tehdä valmiiksi sopivaa imukomboa käytettäväksi tämän vaipan kanssa. Ehkäpä villaimu olisi myös hyvä buusteri tähän.
Yhdenkoon taskuvaippa on kaikessa yksinkertaisuudessaan pul+coolmax. Säätönepit on edessä, ja lisäsäätötarra huolehtii leveyssäädöistä (tai niiden riittävyydestä). Tätäkin käytetään erilaisten imukombojen kanssa vauvasta ja käyttäjästä riippuen. Itse pidin harso+lisäimu kombosta. Lisäimuna erilaisia froee-, flanelli-, bambu-, ja bambu-hamppu -imuja.
Tässä vielä koko pläjäys... On muuten pari vaippaa. Näiden lisäksi yleiskasaan, joka odottaa vielä osoitettaan on syntynyt muutama vaippa ja iso nippu siteitä ja liivinsuojia. Mukana on myös pari korjattua vaippaa, pääasiassa kumpparikorjauksia.

all-in-one,
Mummut -kaava,
sisävaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
Vekaravintti,
yhden koon vaippa,
yövaippa
lauantai 5. heinäkuuta 2014
lainaamojen vaippapulan täsmäläkitystä..
Tämän julkaisun vaipat ovat valmistuneet edellisen postauksen jälkeen. Ja on lomalla ehditty muutakin tehdä kuin ommella :) Toissapäivänä ompelin vaan jonkun yksittäisen jutun, en edes muista mitä. Siivoiltiin ja leivottiin esikoisen kanssa hyvillä mielin. Eilinenkin meni mattopyykillä ja pizzaa leipoessa, koneita en kaivellut esille. Toisaalta ihan kiva, kun keittiln pöydällä ei ole ompelukone ihan koko ajan..
Ylhäältä vasemmalta lukien taasen selvityksiä. Ensimmäisenä oranssi "yhden koon" aio. Käytännössä minusta M-L-kokoiselle sopiva. Sisäpinta coolmax, säätönepit edessä. Sivunepillinen malli, jonka kaava on Fancy Clothesin The Hip Snappy Nappy. Coolmaxin tueksi ompelin hyvin ohuen elastaanitrikoon. Tuplapitkässä läppäimussa on 2x joustoforteeta ja 2x bambufleeceä. Ne on laitettu joka toiseen kerrokseen, eli bambut eivät ole peräkkäin. Lähimpänä peppua on joustis, joka imaisee pisut nopeasti. Välissä olevan joustiksen idea on toimia kosteutta levittävänä imuna. Materiaaleja on saatu Vekaravintistä, Katin Mussukoilta ja yksityisiltä lahjoittajilta.
Keskellä ylhällä on testivaippa. Kyseessä on tuttu ja käytetty Mummut -kaava (joka kuulema on ihan identtinen Pehmo-Nallen kanssa). Laitoin kuminauhojen sijaan reisiin foen, jollon vaippa ainakin teoriassa asettuu tiiviisti reiden ympärille, täyttöleveyttä on enemmän, ja jos nyt oikein tuijottelin, muodostui kuin itsestään ns. integroidut vuotosuojat. Käytäntö osoittanee, miten tämä toimii. Hahtuvahullun monissa suosiikivaipoissa rakenne on tämän tyyppinen, joskaan kaavasta ei minulla tietenkään oel havaintoja.
Ylhäällä oikealla on muutama villa-imu. Ne vlamistuivat kaikki eilen. Ensimmäinen on neulottu yksisäikeisestä, hiukan kierrertystä hahtuvalangasta (merkistä ei tietoa). Lanka on yllättävän kestävää yksisäikeisenäkin. Imuna jää ohuehkoksi, mutta toisaalta villa imee suhteellisen runsaasti, joten lisäimuna toimii varmasti aivan mainiosti. Keskimmäisessä imussa on hahtuvaa kiekolta yksisäikeisenä ja mukana samaa lankaa kuin edellisessä imussa. Kiekkohahtuva on mun makuun liina katkeilevaa, joten toisen kanssa aika jees. Imu valmistui alle puolessa tunnissa, eli tosi nopsa neuloa. Kolmas imu on samaa vihreää kuin ekakin imu, mutta nyt kaksinkertaista säiettä. Tää on tosi hyvän paksuinen ja mukava neuloa. Valmistui myöskin tosi nopeaan.
Alarivin kestositeet on tehty taas jämäpaloista, eli silppulaatikon täytön estämiseksi. Trikkot on kaiveltu sieltä. Molemmissa on taustapuoli pulia ja imuna 2 kerrosta joustoforteeta. Siteet on pehmoisia ja ohuita, joskaan megavuotoja näihin ei voi keräillä. Mutta itselleni nämä riittäisivät hyvin päiväkäyttöön.
Liivinsuojat on tehty myös jämäpaloista. Pääkallokuioisessa sisäpintana on kuivaliinaneulos ja imuna kaksinkertainen joustofrotee. Ei siis megaimuisia nämäkään, mutta normaalilla tihkuttelulla toiminee. Ötökkö (en muista oikeaa nimeä..) -kuosiset liivinsuojat saivat sisäpintaansa ohuen trikoon ja imuna myöskin 2 kerrosta joustofroteeta. Pisaramalli on käytännön sanelema juttu, niitä mahtuu 2 kpl tulemaan reisikolosta, jolloin tää on taloudellista ja tarkkaa. Eikä se tisu vuoda yläviistoon, joten nuo varmaan asettuu liiveihin kivasti. Itsellä ei ole vuoto-ongelmaa ollut, joten liivinsuojien käytöstä ei ole mitään kokemusta.
Tunnisteet:
aio,
all-in-one,
foe,
hahtuva,
imut,
kestoside,
liivinsuojat,
Mummut -kaava,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Pari aio vaippaa ja muutakin
Ihanaa olla lomalla, kun on aikaa ja energiaa ommella. Poikakin innoissaan silppuaa mun silppua. Eli hänellä on vapaat käden pieniin tilkkuihin, joista ei saa enää mitään. Mittakaavana on mun käsi, ja kiltisti (ainakin vielä) kyselee, mitä saa ottaa. Toissapäivän illan ja eilisen aikana syntyi muutama tuotos taas. Eilen käytiin pitkällä kauppareissullakin, joten on ihan kelpo kasa taas.
Lainaamoihin tarvitaan yhden koon aio -vaippoja. Ne on tosi hankalia tehdä. Jos tekee säätönepit, ei voi tehdä kovin tuhtia vaippaa. Se nepitys ei oiekin pelitä, jos nepitettävässä osuudessa on monta kangaskerrosta. Pitäis omistaa yks yhden koon aio, niin vois vakoilla, miten ne on rakennettu. Toki yks vaihtoehto olis Itti Bitti -tyyppinen imuhelvetti. Mutta kaiketi se ei Suomessa ole muodostunut kovin tykätyksi systeemiksi, kun sitä ei juurikaan ole myyty (ei siis käytettynä tarjolla).
Ylärivissä vasemmalla nyt kokeilu siis yhden koon aio -vaipasta. Tämä on toteutettu pääasiassa läpillä. Kaava on tämä. Tein lyhyimmillä siivekkeillä (kangasta säästääkseni) ja lisäsin siivekkeiden pituutta reilun mittaisilla tarroilla, jotka ompelin päätyihin kiinni. Kokona minusta vastaa ehkä eniten Petite-kokoa, on siis näin tehtynä aika kapea vyötäröltä, mutta l-kokoisen korkuinen. Ongelmaksi meinasi väkisinkin muodostua reisikumpparit. Ne ei vaan tahdo jaksaa kunnolla palautua, kun kangaskerooksia on useampi. Pintakangas ykstyisen lahjoittajan pul-kangas. Sisäpintana coolmax ruskeana. Tukikankaana jenkeistä shoppailtu flanelli (huomattavasti eurooppalaista tuhdimpaa..). Kiinteä imuläppä sisältää 3 kerrosta bambu-hamppufleeceä (Vekaravintti) ja neppi-imu kerroksen joustofroteeta (Katin Mussukat) ja 2 kerrosta bambu-hamppufleeceä päällystettynä coolmaxilla. Kiinteään imuläppään lisäsin lyhennysnepit, jotta imun saa mukavasti aseteltua lyhyemmäksi. Neppi-imua en usko tarvittavan pienessä koossa, sillä silloin kiinteä imuläppä on osittain kasinkerroin ja ohut lisäimu melekin kannattaa lisätä taskuun. Tarvittaessa neppi-imun voi kuitenkin taittaa vaikka kakisnkerroin.
Keskellä ylhäällä on Mummut S-kokoinen sisätäyttövaippa. Pintana Katin Mussukoiden lahjoittama joustofrotee. Sisäpintana kuivaliinaneulos. Ompelin mukaan kiinteää imua, sisäpintaan kerroksen velouria ja ulkopintaan 2 kerrosta bambu-hamppufleeceä. Vaipassa on siis itsessään 4 imukerrosta, joka voi riittää pikkuiselle, vähäpisuiselle tyypille tai lyhyelle vaihtovälille. Taskuun on kuitenkin helppo sujauttaa vaikka yökäyttöön sopivat imut.
Oikealla ylärivissä komeilee Elsa-maijan täydelisen vaipan kaavalla tehty aio -vaippa. Kumpparit voisivat olla kireämmätkin, mutta ihmeisiin nää nauhat ei vaan pysty. Toisaalta kokoluokaksi kun luvataan 8-18kg, oletusarvoisesti reisissä on muhkeutta. Tarrojen sijaan tässäkin nepit, jotenkin minusta sivutarrta raapii helposti ihoa. Voi toki johtua oman pojan hoikkuudestakin.. Sisäpintana turkoosi coolmax. Tukikankaana luomupuuvillacollege ja imualueella kaksinkertainen bambu-hamppufleece. Imuläpässä on kerros joustofroteeta ja 3 kerrosta bambu-hamppua. Lähtökohtaisesti normaalipissaisella, kohtuullisella vaihtovälillä tämän pitäisi riittää. Vaipassa on kuitenkin täyttöaukko, joten lisäimujen laittaminen on tähänkin yksilöön helppoa.
Alarivissä vasemmalla on kestoside, poikkeuksellisesti coolmax sisäpinnalla. Jotenkin en itse lämpiä keinokuiduille kestositeen sisäpintana, mutta kaiketi niitä joku käyttää.. Ei kai niitä muuten olisi tarjolla. Ulkopintakin on itselleni poikkeuksellinen, pul on näkösällä ja koko siteen alueella. Imuna 2 kerrosta luomupuuvillacollegea ja kerros joustofroteeta.
Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä esittelyssä vaihteeksi Kiedon housuvaipan kaavalla tehty harkkahousu/housuvaippa. Sisäpintana lentäjänpoika -joustis Katin Muusukoilta. Ulkopinnan pääkallo -pul ykistyisen lahjoittajan kokoelmista. Itsellänikin oli tätä, kun pojalle tein vaippoja. Ne oli hoitopaikassa suosittuja. Hoitotäti antoi muiden valita vaipan, ja suosituin valinta oli pääkallovaippa :) Kinteänä imuna 2 kerrosta bambu-hamppua. Harkkahousuina menee sellaisenaan, vaippakäyttöön lisäimuja täyttöaukosta.

housuvaippa,
Katin Mussukat,
kestoside,
Kestovaippayhdistys,
Mummut -kaava,
sisävaippa,
vaippalainaamo,
vaippalainaamo Kestovaippayhdistys,
yhden koon vaippa
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Lisää mummuja ja villikset
Lainaamoiden nb-pula on varmastikin loputon. Siivotessa vaatekaappia bongasin lyhyeksi pestyn Marimekon trikoopaidan. Pintakin on vähän nukkaantunutta. Ei raaski pois heittää, mutta ei sitä päälläkään tule pidettyä. Ihanan jouluiset sisävaipat syntyivät silppuamalla trikoo ja sisäpinnaksi vaalea fleecekangas. Kaavana käytin Mummut -kaavaa Kestovaippainfosta. Pari trikoosuikaletta jäi vielä, ja niistä saumuroin tunnistamattoman imukankaan kanssa imuja vaippoihin.
Jotenkin tekeminen oli vaikeaa. Toisesta purin ja korjasin etutarrran muistaaksnei kolmesti ja toisen kanss ataistelin kuminauhan kanssa. Ei se aina suju.. Kaikesta huolimatta nää on musta aika ihanat vaipat. Pirteät, iloiset ja jouluiset..
Extreme -osastolle pääsin merinovillaribneuloksen kanssa. En ollut ikinä aiemmin sormeillut moista, ja kaveri laittoi jämäpalansa Kestovaippayhdistyksen käyttöön. Mittailin aplaa, ja päätin tehdä niin pitkälahkeiset pöksyt kuin kankaasta saa. Vaippakäyttöön haaraan kerroksia 3, lahkeisiin 2. Tällä keinoin sain myös sisäpinnan saumattomaksi, ettei ne paina pikkuista. Kaavan olen kopsannut Kestovaippainfosta. Yläreunan vain saumuroin, sillä kääntämällä neulos olisi vain venynyt ja vaippaohousuja olisi ollut pakko käyttää vain tietyn päin. Nyt niitä voi periaatteessa pitää kummin päin vaan. Housut lähtivät jo matkaan kohti pesua ja lanoliinitusta.
Kuva on näköjään vähän pimeä (niinkuin ottajakin..) Väri on todellisuudessa sellainen kauniin joulunpunainen. Toivottavasti nämä palvelevat pikkuisia vaippapapeppuja :) Näitä voisin mieluusti ommella enemmänkin.

kierrätys,
merinovillarib,
Mummut -kaava,
sisävaippa,
täyttövaippa,
vaippalainaamo,
villahousut,
villikset
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Lisää kestovaippoja
Kun viikonloppuna tein kestovaippoja, kaiketi fiilis jäi päälle. Lainaamoissa on edelleen pula esim. nb-kokoisista yövaipoista ja fleecekuorista. Niimpä surattelin kasaan yhden testiversion.
Vaipassa ulkopinta on ikivanhaa pyyhefroteeta (vuonna 1986 kuolleen papan jäämistöä), sisäpinta kuivaliinaneulosta (Myllymuksut), kiinteä imu ohutta flanellia ja tiimana samaa pyyhefroteeta. L äpässä on puretun imun 2 krs bambufleeceä ja 2 krs paksua flanellia. Vaipassa on myös tasku, kuten kuvasta näkyy, jotren lisäimujen laittaminen on helppoa. Vuotosuojat tein tähän fleecestä, jonka pinnoitin sisäpuolelta verkkokankaan avulla. Reunoissa on joustokantti. Kumpparit on takana sekä pintakankaassa että sisäkankaassa. Tällä pyritään kakkavahinkojen minimoimiseen.
Toinen vaippa on fleecekuori. Tein sen jostakin meille kertyneestä fleecetyynynpäällisestä. Kangas itsessään on kiva, mutta täysin väärän värinen. Huom! Tätä en ole ostanut, vaan se on saatu tyyliin jostain arvonnasta tjsp. Kaavana käytin Kestovaippainfo -sivustolta löytyvää Mummut kaavaa koossa nb.

fleecekuori,
kestovaipat,
Kestovaippainfo,
Kestovaippayhdistys,
kierrätys,
Mummut -kaava,
sisävaippa,
vaippalainaamo,
vuotosuoja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)
.jpg)