lauantai 28. marraskuuta 2015

Lisää valmiita lainaamoihin


 Nämä kaksi ylinta kuuluvat yhteen. Yövaipaksi NettiJadena, koko M. Vaipassa kiinteänä 2 krs bambuhamppufleeceä. Sienijoustis Mussukoilta. Sisäpinnalla cmx Myllymuksuilta. Imussa sienijoustista ja bambufleeceä tiimana. Läppänä vielä mukana 2 krs bambu-hamppufleeceä. Kaiken kaikkiaan 10 imukerrosta, ja vaippa jää vielä mukavan ohkaiseksi. Imukankaat yksityisiltä lahjoittajilta.



Kaksi seuraavaa on samasta kaavasta, eli Kiedon housuvaippoja, koko M. Kaava tulee jossain vaiheessa löytymään Kestoillaan! -blogista. Ulkopintojen pulit yksityiseltä lahjoittajalta. Sisäpinnoilla ruskea joustsi Metsolasta, siellä imuna 1 krs froteeta. Valkoinen sisäpinta on Myllymuksujen kuivaliinaneulosta. Imuna 2 krs. froteeta.


Tämä on aio/kiinteäimuinen taskuvaippa. Kaavana Huisi, lisättynä vuotosuojilla. Toimii kivasti nb-kokoisena :) Pul on jämäpalaa omista kankaista. Oma jätkä on jo niin iso, ettei tämmösestä silpusta enää mahu päälle. Joten lainaamoille sitten.. Sisäpintana Myllymuksujen lahjoittama cmx. Kiinteänä imuna miltei koko vaipan alueella bambufleece, imualueella toinenkin kerros. Cmx vasten laitoin omasta nipusta (riekaleista) tenceliä. Tää imumäärä saattaa tiheäkakkaisella riittäkin, ellei, taskuun voi vähän lisää sujauttaa.

Imuja

Näissä imuissa on Metsolan joustista ja taustoja en muista. Ei voi hipelöidäkään, kun postitin nää jo lainaamovastaavalle. Veikkaan bambu-hamppufleeceä tai froteeta.


Vasemmalla coolmax -pintainen imu. Tausta froteeta. Cmx Myllymuksujen lahjoituspalan riekaleista. Keskimmäinen muuntui jo, mutta tässä vaiheessa bambufleecen molemmin puolin Katin Mussukoiden sienifrotee. Oikealla samainen joustis ja kerros bambu-hamppufleeceä.



Neppi-imussa niin ikään sienijoustista ja 2 krs. bambu-hamppufleeceä. Leikelty vaippojen riekaleista.


 Pul-pussi yksityisen lahjoittajan pulista. Tästä samasta leikkelin myös vaippoja, mutta ne on vielä ompelematta.

Kestositeitä silpuista. Sienipintaisissa imuna froteeta, taustalla pul. Kuivaliinapintaisessa koko alalla joustista, imuna vielä 2 krs. flanellia ja 1 krs bambujoustista.

Nöttösiä ja liivinsuojia


 Nämä molemmat nöttöset aloitin jo viikko sitten, vai peäti kaksikin.Toinen on jo lainaamovastaavalla ja toinen valmistui tänään. Nöttösen kaavaa kannataa kysellä ompeluryhmistä tai kaavan tekijältä, Pehemiän Leila Pentiltä.







Pintafrotee yksityiseltä lahjoittajalta, sisäpinnan joustis Metsolasta. Ylemmässä kiinteänä imuna 2 kr. froteeta. Alemmassa on läppäimu, jossa kerros joustista ja kerros froteeta. Kumpaisessakin pidennetty takasiivekeitä 2 cm.

 Tilkuista liivinsuojia. Puna-kaltaisissa pul, joustis ja tencel. Vihreä-ruskeissa pul, joustis ja bambuneulos.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Lisää lainaamoihin

Viime viikonloppuna jäi nepittämättä pari vaippaa. Lisäksi omat imuvarastot on hiukan nihkeät. Pojun pisumäärät on nousseet ja tarvitaan vähän enempi imua joka vaippaan. Tämän postauksen ompelukset menee kuitenkin lainaamoihin.


Imut ekana. Vasemmalla kaksinkertainen flanelli levittäväksi nopeaksi imuksi. Itse tykkään näistä, ohut lisäimu, jossa on kuitenkin imutehoa mukavasti. Oikealla on kerros flanellia ja 2 krs bambu-hamppufleeceä Myllymuksuilta.


Sprout Snap kaavalla syntyi simppeli taskuvaippa. Materiaalit eli pul ja cmx Myllymuksuilta.

Cloth Revolution kaavalla M-kokoinen sivenepillinen taskuvaippa. Materiaalit Myllymuksuilta. Pinnalla pul, sisäpinnalla cmx.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Sivuneppejä omalle

Meillä on jäänyt kierrosta pois muutama pieneksi jäänyt vaippa, ja kierto on hiukna vajaa. Viikonlopun sessiossa leikkasin meillekin pari vaippaa.


Sammakkovaippa on tehty The hip Snappy nappy-kaavalla. Sisäpintana on tencel, Tää nyt vaan istuu meille niin loistavasti.. Sammakkopul Kestovaippakaupan alekorista ja tencel Mamsellista.

Robottipul matkusti ameriikan maasta matkalaukussa. Mulla on kai liikaa kankaita, kun en jossain vaiheessa edes muistanut tätä. Ihaan pirteä kuosi. Sisäpinta niin ikään Mamsellin tencelistä. Kaavana Elsa-Maijan kaava,

Molemmat selekitä taskuvaippoja. Kuivuu nopsaan ja imumäärän saa säädettyä aina sopivaksi.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Lisää valmiita

 Aamu on omaa aikaani, kun muut nukkuvat. Jatkoin eilisiä ompeluita. Ensin tein loppuun Kestovaippayhdistyksen kaavalla tehdyn S-kokoisen taskuvaipan. Pul ja cmx Myllymuksujen lahjoittamaa.


Kuten jo aiemmin kerroin, silputkin käytin suoraan. Tässä valmistuneet kestositeet. Onhan noita..


Tämän pulin ostin pari vuotta sitten jenkeistä. valmistaja on Babyville Boutique. Tässä ei kuitenkana laminointi pysy pesuissa kiinni. Reklamoin, mutta ei tunnu merten takana kiinnostavan.. Nämä sitten lainaamoille siksi aikaa kun sattuvat kestämään. Vaikka laminointi on vaipoissa irronnut, vuoto-ongelmaa ei vielä puolen vuoden käytössä ole ilmennyt.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Pari valmiiksi


Ensimmäisenä tuli kasasta valmiiksi Huisin kaavalla tehty nb-kokoinen aio. Ulkopinnan pul Myllymuksuilta saatua, sisäpinnan joustis Metsolasta. Kiinteänä imuna joustista ja kierrätettyä bambu-puuvillacollegea. Imuläpässä 2krs joustista ja 1 krs samaista bambu-puuvillacollaria. Takana on tasku, jotta lisäimuakin saa laitettua tarpeen mukaan.


Toisena valmiiksi saakka tuli Kiedon L-kokoinen housuvaippa. Lisäsin vähän korkeutta, niin sain kumpparikujat. Ulkopinnan pul Myllymuksuilta ja sisäpinnan bambujoustis omasta kasasta. Ostettu Kestovaippakaupasta. Imuna 1 krs samaista bambujoustista. Tää laatu on paljon Myllymuksujen versioo tuhdimpaa.

Kiedon kaavat on kadonneet yhdistyksen kaaduttua. Kyselin kaavojen tekijältä, josko ne saatais vielä johonkin näkösälle :) Pidetään peukkuja.

Aamun ensimmäiset surautukset

Heräsin viiden maissa ja aloittelin heti ompelemista tai oikeastaan leikkelyä. Leikkasin vaippoja ja kaikenlaista parin tunnin ajan. Osa valmistui tämän aamun aikana.


Liivinsuojia syntyi silppulaatikosta ja leikeltyjen vaippojen jämistä. 
Vasen rivi ylhäältä alas
Pul, pyyhefrotee ja trikoo
Pul, pyyhefrotee ja, trikoo
Pul, 2x velour ja cmx

Oikea rivi
Pul, joustofrotee ja velour
Pul, pyyhefrotee ja tencel



 Imut syntyivät omasta tencelin jämistä ja yksityisen lahjoittajan velourista. Vasemmanpuoleisessa 2x tencel, 1 krs velour. Keskikerros on koottu palasista, mutta jokapuolelle riitti 2 kerrosta yhteensä. Oikeanpuoleisessa on kerros velouria ja kerros tenceliä. Tikattuna kerros bambu-puuvillacollegea.


Pesulaput vielä jämistä. Apilan taustapuoli uutta pyyhefroteeta ja raidallisen vihreää velouria.


Tässä näkyy leikellyt kasana kokonaisuudessan. Syntymässä on nippu vaippoja, muutama pul-pussi ja kestositeitä.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Mummut yöhön


Tämä Mummut syntyi eilen. Kokona M. Ulkopinnan trikoo Jyväskylän kangaskaupasta. En osaa sanoa, mitä esipesussa tapahtui, mutta siniseksi oli pilvet muuttuneet. Tukena Katin mussukoiden joustista. Sisäpintana yksityisen lahjoittajan coolmax. Kiinteänä imuna 2 krs bambu-hamppufleeceä samaisesta lahjoituksesta. Läppäimussa omaa zorbiani ja 3 krs flanellia. Nopeita imukerroksia on mukavasti, lisäisin yökäytössä vielä yhden tai kaksi bambu- tai hampputiimaa tai taiton ja hahtuvaimun. Sievä tämä on vaikka itse sanonkin.

Huisi AIO


Tämä ihanuus meinas jäädä bloggaamatta. Huisin kaavalla tehty M-kokoinen aio. Pintakangas Myllymuksuilta, sisäpinta samoin. Sisäpintana bambujoustista. Lisäksi kiinteänä imuna tuhtia bambufleeceä yksityiseltä lahjoittajalta. Läppäimussa bambujoustiksen lisäksi 2 krs bambufleeceä. Lisäksi taskussa on paikka neppi-imulle.

Yhteensä vaipassa on kiinteänä siis 5 krs imua, ja nekin aika hyvin imevää. Neppi-imulla saa helposti lisää imua kiinni tai taskuun voi toki sujauttaa myös tiima- tai taittoimuja haluamansa määrän.

Pari vaippaa vielä

 Tighty Whitey Hipsters on kummitellut mielessä. Olenkin tulostanut sen myös XL-kokoisena, ja piirtänyt kaavatkin. Nyt se meni neulan alle. Ulkopinta Myllymuksujen pulia, sisäpintana täysvinoon leikattu flanelli. Kiinteää imua laitoin kerroksen, se on bambu-hamppufleeceä ommeltuna kiinni flanelliin.

Alemmassa kuvassa vaippa on oman 1v/vajaa 11kg/79cm pitkän poikani päällä. Meille aika reilu vielä, teen meille yhtä kokoa pienempää varmaankin. Nepit ehkä laittaisin myös hiukan tiheämpään ja siten yhden säädön lisää. Nyt kaavassa on 3 paria neppejä, hyvin mahtuisi 4 paria myös.


Toisena luottokaava The Hip Snappy Nappy. Tällä kertaa kumpprien sijaan foet. Sisäpinta ;yllymuksuilta bambujoustista ja ulkopinnan ihana pul on Myllymuksujen uutuuspulia viime kesältä.

 Molemmat vaipat ovat taskuvaippoja.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Imuja vielä..


Kuvassa näkyy yksityisen lahjoittajan hahtuvisa tikutellut imut. Nämä vielä osottavat paikkaansa.


Nippu neppi-imuja syntyi yksityisen lahjoittajan bambufleecestä, bambu-hamppufleecestä, silppu bambujoustiksesta ja velourista.

Kestositeitä ja liivinsuojia

Kestoside aiempien ompelusten silpuista. Arvaan villisti, että pulina on lintu-pul ja sisäpintana bambujoustis.


Loput ihanasta Myllymuksujen lahjoituksen pulista päätyi liivinsuojiin. Pienemmissä flanelli ja bambufleece, isommissa bambujoustis ja pyyhefrotee. Tätä on leikottuna pari vaippaa, mutta ne on vielä kesken.
Nämä leikkelin eilen. Valkoisissa sisäpinta bambujoustista, vihreä velouria. Vihreäsä imuna 2 krs velouria. Toisessa valkoisessa flanelli 2krs ja 1 krs bambufleeceä. Toisessa on vain bambufleece. Kaikissa taustapul aniliininpunaista.

Sisävaippoja ompeluksissa ja korjauksessa

 Tämä vaippa on matkannut jo minulta eteenpäin. En vain ole blogannut. Kaavana näyttäisi olevan Sprout Snap, pintakangas Jyväskylän Kangaskaupasta ja sisäpintana muistelen olevan bambujoustista Myllymuksuilta.
 Tämä Tirsokas tuli lainaamoihin yksityiseltä lahjoittajalta, kumpparit kuolleina. Purin vanhat kumpparit (ommeltu vain pintakankaaseen kolmiaskelsiksakilla ja tein tilalle kujat.

Nämä tulivat valmiiksi leikattuina yksityiseltä lahjoittajalta. Pintakangas on velouria, sisäkangas fleeceä. Kaavana OttoBren kaava, koossa 80-86.