lauantai 17. tammikuuta 2015

Lisää laihistelua

Vaikka aika moni kangasmyyjä on vilautellut ihania kankaita, laihison pitänyt :) Eli uusia kankaita ei ole ostettu. Mutta ommeltu on.


Ensimmäisenä perinteinen pul-taskuvaippa, tällä kertaa yhdenkkon versio The Hip Snappy Nappy -kaavalla. Pul yksityiseltä lahjoittajalta ja sisäpinnan kuivaliinaneulos Vekaravintin jäämistöjä. Kuivaliinaneulos oli korkeudeltaan liina matala, joten tein siihen sauman. Palan korkeus riittää yksinään vain nb kokoiseen vaippaan.


Piti vielä testata ko kaava, ja hyvinhän se istuu. Malli on takaa melko leveä ja edestä suhteellisen kapea. Nepit on pienimmässä asennossa ja käyttäjä noin 6kg ja 2,5kk. Imuina taisi olla pieni pala harsoa ja jotain bambua lisäimuna. näitä voisi ehkä ommella itsellekin omista kankaista...


Sama kaava taipui myös sisätäyttöön. Yhdenkoon sisätäyttöjäkään ei liikoja ole, joten pientä lisäapua tähän pulmaan lainaamoihin. Säätöneppien alla on flanellia, samoin naarasneppien alla siivekkeissä. Imu on kaksinkertaista joustista ja coolmaxia, sille on neppipaikka tässä vaipassa sisäpinnalla. Ulkopuolen joustin Katin Mussukoiden lahjoituksesta, sisäpinnan cmx yksityiseltä lahjoittajalta.


Parit liivinsuojat lainaamoihin. Sammakossa sisäpintana trikoo, imuna bambujoustis ja bambu-hamppufleece. Pisaranmallisessa sisäpinta joustofroteeta ja imuna ba,mu-hamppufleece.


Silppujen tuhlaamiseksi myös nippu siteitä ainaamoihin. Kestokupliksissa imuna kaksinkertainen bambu-hamppufleece, turkooseissa kaksinkertainen flanelli ja raidallisessa pyyhefrotee. Kaikissa on kosteussulkuna pulia, ja melkein kaikissa pikkuhousua vasten fleece.

Näillä kangasvarastoihin reilu puoli metriä miinusta.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kangaslaihari..

Kun noita kankaita on kertynyt kaappiin liikaakin, on kenties aiheellista aloitaa kangaslaihari. Ensimmäinen treeni alkoi jo eilen, ja valmistui tänään ;)

Ensimmäiseksi selasin läpi ns. karmivien kankaiden pinon. Nämä ovat kotiutuneet Kangashamstereista, jostakin paketista. Paketissa on ollut jotain tarpeellista tai kaunista ja kylkiäisenä tulee silloin mitä sattuu. Onneksi vaippaompeluksiin ne sopivat vallan mainiosti..


Kuvassa on Huisin NB kokoisella kaavalla tehty sisävaippa. Voi, miten pikkuinen se voikaan olla. Pintakangas omista varannoista, sisäpinta bambujoustista (Myllymuksut) ja imuna bambu-hamppufleeceä (Myllymuksut) ja kierrätysfroteeta. Kokemukseni mukaan tämä imukombo riittää vastasyntyneelle, joten mukana ei ole täyttöaukkoa. Jos lisäimua kaipaa, voi sisäpuolelle laittaa sopivan lisäimun, vaikkapa kuivapintaisena. Tarrat on ruskeat, sillä se on ainut väri, jota just nyt löytyy 38 mm leveänä. 50mm on liian leveää näin pikkuiseen vaippaan.


Karmivasta pintakankaasta syntyi myös kaavakokeilu omalle poikaselle. Yövaipat alkaa jäädä mataliksi, joten tein omaa kaavasovellusta. pohjana on Mummut kaava koossa S. Muokkasin siivekkeitä, etureunaa ja pituutta. Tässä kohti voi miettiä, mitä alkuperäisestä jäi?? Trikoon tukena on omista varastoista löytyvää bambu-hamppufleeceä ja sisäpintana bambujoustista (Kestovaippakauppa). Veikkaan bambu-hampun tulleen myös Kestovaippakaupan kautta. Tarrat on eriparia.. Etutarra vaaleansinistä, Myllymuksujen alekorista vuodelta nakki ja kivi, lenkit valkeaa, lisäsäätötarra ja toinen pesutarra myös valkeaa. Toinen pesutarra on punaista, kun oli sopiva jämäpala.. Testiin pääsee vaippa ensi yönä, jos se vaan istuu mukavasti pojan päälle.


Ja korjaamiseltakaan ei voi välttyä. Ylärivin DreamNappyt saivat itseensä lisäsäätötarran, jos ne vaikka saadaan sillä jo nyt käyttöön. Ellei, marinoidaan vielä kuukauden verran kaapissa. Myllymuksuista kiristin kumppareita, sillä ne olivat melkoisen löydät, vaikka vaippa ei ole käytössä ollutkaan. Kyseessä on äitiyspakkauksen vaippa, jonka onnistuneesti pesin punaisen pyyhkeen kanssa, ja sisäpinta värjäytyi hennon vaaleanpunaiseksi.. Hahtuvahulun NB kokoiseen vaihdoin reisifoet. Niissä oli kutakuinkin saman verran jousta, joten ehkä tuli tehtyä turhaa työtä. Mutta onpahan kokeiltu. Foe on korjatussa alkuperäistä leveämpää, joten ulkonäkö muuttui aika radikaalisti.

Laihistelua näillä yhteensä noin puoli metriä. Pienesti on hyvä aloittaa.. Ja vauvan kanssa ei voi olla superisoja projekteja menossa, tai ne ei valmistu ikinä..