Näytetään tekstit, joissa on tunniste neppivaippa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neppivaippa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Yhden koon vaippa ja parit hahtuvaiset imut

Tein oman pojan yövaipan lisäksi samalla Fancy Clothesin kaavalla myös simppelin pultaskun. Kankaat Myllymuksuilta, nepit omasta laatikosta... Yksinkertaisesti en voinut tähän(kään) söpöilyvaippaan heittää kirkaanoransseja tai muita liina voimakkaan (poika)värisiä neppejä. Mun nepit on kotoisin tyttöperheestä, josta pressinkin ostin, joten pinkkiä riittää. Jospas sitten lainaan takaisin päin noita yhdityksen poikavärisiä. Ei niitäkään kyllä ihan hirvittävästi ole..

Hahtuvaimut neuloin lahjoitushahtuvasta, ja ärrinmurrin sitä katkeilua taas. Mutta paksuhko lanka niin nää kyl neuloontuu nopsaan. Varsinkin tuo vasemmanpuoleinen on minusta hyvä ja siisiti. Aloituskerros oli lyhyt, joten tein lisäyksiä alkuun muutaman molemmin puolin reunassa ja sitten enuloin suoraan. Yläreunan levennys on toteutettu niin ikään lisäyksillä reunassa. Mä laittasin tän leveä puoli eteen, kun poikien pisutkin on kaikki siinä.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Lainaamovaippoja ... Taas

Sain yhdeltä lainaamonpitäjältä pitkän listan puutevaipoista. Hänellä oli vielä paljon poistoja, joten lista on senkin vuoksi melkoisen pitkä. On kyllä kivempi tehdä, kun tietää tasantarkkaan, mitä tarvitaan, eikä tarvitse arpoa, että mitähän tänään tekis. Toki ompelemista helpottaa ihana kesäloma :)


Vasemmalla ylhäällä lintuset -kuosinen aio. Tein sen Kestovaippayhdityksen kaavalla, johon lisäsin vuotosuojat Kiedon ohjeiden mukaisesti. Sisäpintana coolmax. Tukikankaana flanelli, kiinteänä imuna kaksinkertainen bambu-hamppufleece. Läppäimussa mukana 3xbambu-hamppufleece ja päällä luomulaatuinen joustofrotee. Tässä on vielä neppi-imulle paikka, jonka tein samalla. Tämä neppi-imu nepitetään vaipan sisäpintaan, joten ihoa vasten on coolmax. Lisäksi imumateriaalina on pyyhefroteeta ja 3xbambu-hamppufleeceä. Imumateriaalit on saatu lahjoituksena Vekaravintistä, muut materiaalit yksityisiltä lahjoittajilta.

Toisena ylhäällä on Kiedon yhdenkoon kaavalla tehty sisävaippa. Sisäpintana on bambuneulos. Kyseessä on siis sisätäyttövaippa, johon imut laietaan erikseen. Mielestäni yhdenkon vaippa on hankala tehdä kovin tuhtina, nepitys jää paksuksi. Sopivilla imuilla tämä kuitenkin säätyy oikeasti mukavasti eri kokoihin. Ulkopintana on Kestovaippayhdityksen oma luomulaatuinen joustofortee, Kestokuplis.

Kolmas ylärivin vaippa on Tighty Whitey Hipsters -kaavalla, kokona M. Sisäpintana coolmax, jota tukee napakka bambufleece. Imualueelle on lisäksi laitettu kerros flanellia ja bambufleeceä. Näisät flanelli on lähimpänä coolmaxia, jotta pisut imeytyvät nopeasti ja levittyvät laajemmalle. Vaipassa on täyttöaukko, jotta imumäärää voi tarpeen mukaan lisätä. Kaava on hiukan erikoisen mallinen, ja tuhlaa helposti kangasta. Sisä- ja ulkopinnat tehdään eri kaavalla, jolloin sisäpinta on hiukan ulkopintaa kapeampi, ja sisäpinta asettuu siististi tikkaamatta sisäpuolelle. Tässäkin ulkopinta Kestokuplista.

Kolmantena 2 lentäjänpoika kuosista Elsa-Maijan täydellisen vaipan kaavalla tehtyä sisävaippaa. Näissä itsessään on 6-7 imukerrosta ja täyttöaukko. Vaippa on todella reilua mitoitusta, ja mahtuisi hyvin myös 6-vuotiaalle pojalleni. Joskin hän on kovin hoikka poika. Näihin mahtuu imua runsaasti lisää, joten ne toimivat hyvin myös yövaippoina lisäimujen kanssa. Lentäjänpoika on saatu lahjoituksena Katin Mussukoilta. 

Keskellä on 3 kpl Kiedon housuvaipan kaavalla tehtyä vaippaa. 1 toimii myös harkkahousuina, sillä sisäpinta on joustofroteeta. Kahdessa muussa sisäpinta on kuivaa, toisessa kuivaliinaneulosta ja toisessa coolmaxia. Laitoin kahteen pari kerrosta kiinteää imua, coolmax version jätin puhtaaksi täyttövaipaksi. Siinä myös korkeus on matalin, sillä en älynnyt lisätä kuminauhakujan vertaa pulin pituutta. Foe on ärsyttävää ommella, ja kuminauhakujallisenakin malli toimii, kun vaan muistaa sen leikkausvaiheessa lisätä. Joustofroteetan kavensin noin 1,5-2 cm, sillä se joustaa, ja sain paremmin tikattua reisiaukkojen froteet piiloon, ettei kosteus johdu.

Alarivin vasemmalla on 2 kestosidettä, molemmissa pohjana Kestovaippayhdistyksen kaava, joka löytyy ainakin jostakkin Kestovaippa -lehdestä, muutaman vuoden takaa.Teen siteen niin, että tikkaan (kolmiaskelsiksakilla) imut ja pul suikaleen sisäpintaan. Pul on yleensä hiukan imuja leveämpi, taittuu hiukan reunojen yli. Vihreä-ruskeassa on sisäpintana trikoo ja koko alueella jemmattuna myös fleece, joka toimii piennenä kosteussulkuna. Lentäjänpojassa pohja on fleeceä, joka toimii kosteussulkuna pulin ohella. Imuna molemmissa puuvillaa ja bambu-hamppufleeceä.

Imut vasemmalta oikealle: Vaalea: kuivaliinaneulos+2x bambufleece, Vihreä apila: bambuneulos, 2x bambufleece, 1x velour, Vaalenakeltainen: velour+2xbambu-hamppufleece ja Kestokuplis: luomujousotfrotee+3x bambu-hamppufleece. Teen imuja yleensä ylijäämäsuikaleista.

Näiden lisäksi olen tehnyt samalla aikavälillä varmaan 4-5 paria liivinsuojia kainelaisista tilkkusista sekä nipun pesulappuja. Näitä silpuntuhoamisompeluksia teen aina kun silppua tulee, ettei silppulaatikko enempää täyttyisi, ja kaikki kankaat tulisivat tarkkaan käytetyiksi.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Syyslomailua

Työt haittaa harrastuksia, ja en ole ehtinyt ompelemaan oikeastaan lainkaan. Loman alettua, otin heti kankaita esiin ja ompelin muutaman tunnin. Tehokkaana apulaisena toimi 5-vuotias poikani. Hänen spesialiteettinsä on leikata vaippareikiä (=ympyröitä) kankaasta.

Ensimmäisenä saksin kappaleiksi Emeli Designin lahjoittaman kirahvitrikoon vaipoiksi ja muuksi. Käytin jälleen Henni Mustakorven yhdenkoon vaipan kaavaa. Lainaamot kaipaavat nimenomaan yhdenkoon vaippoja tällä hetkellä.


Ensimmäiseen vaippaan tein röyhelöt. Jotenkin ne toimivat paremmin sisävaipassa ompelun kannalta. Kujalliset tahtovat jäädä löysiksi, ehkäpä kangasmäärän takia. Trikoon tukena on kierrätyspyyhefrotee. Sisäpintana mangonkeltainen tencel Myllymuksuilta vuodelta nakki ja kivi. Kumpparina luottokumppari eli Prisman Super-Elastic. Toimii :)


Toisessa vaipassa samalla kaavalla tehtynä on kujat, ja jo kuvasta näkyy, miten jää paljon löysemmäksi. Kumppari ei vaan jaksa vetää kunnolla suppuun paksua kangasta. Sisäpintana tässä pehmoinne babyfleece, muuten samat materiaalit kuin edellisessä. Jotenkin vaipasta tulee myös siistimpi ulkoreunan röyhelösaumuroinneilla..


Silpuista syntyi pesulappuja. Näissä on kaikissa taustalla pyyhefrotee. Trikoo on pehmoisempi pikkupepun tai nassun pyyhintään. Mutta toisaalta froteella voi vähän hangatakin vaikka jotain ruoantähteitä pöydänpinnasta. Ovat siis monikäyttöisiä ja kooltaan just sellasia kun silpusta sattui syntymään.


Toinen Emeliltä saatu lahjoituskangas on apelsiinijoustofroteeta. Aivan ihana ja muhkea kangas, kuitenkin notkea. Tein siitä nettinöttösen täyttöversiona ja sisäpinnaksi valitsin tencelin. Ihanan pehmoinen pienen vauvan vaippa. Näpsykiinnitys toimii pikkuisella ja vaippa pysyy pehmoisena ja notkeana. Napakan kuoren kanssa toimii myös ilman kiinnitystä.


Ja silput taas hyötykäyttöön. Jälleen pesulappuja. Keltaiset ovat kauttaaltaan tenceliä, joustofroteen taustana tencel.

Kun tekee pienessä ajassa useamman tuotksen, tuntee itsensä tehokkaaksi ja harmittelee töiden paljoutta. Nyt onneksi luvassa on pikkuisen helpompi työjakso, jolloin tunteja ei ole ihan yhtenään. Jos ehtii vähän myös ommella. Näiden lisäksi tein pitkikset pojalle, joka ei kuvattavaksi suostunut. Käytin itse muokattua kaavaa, venytin taas laheita ja sopiavt tuli. Kohta on varmaan siirryttävä housukaavoissa 130cm luokkaan..

lauantai 3. elokuuta 2013

SaVaWay Botanical 31.7.2013

Oli aika hassu tunne, kun illalla tuijottaa kelloa, että milloin saa aloittaa leikkaamisen ja ompelun. Päätinkin, että olen ihan hiljaa, tai mies olis ehkä soittanut valkotakkiset paikalle. Kun inspiraatiokuva tuli, heti mielessä oli kankaanpala, jonka haluan käyttää pois silppulaatikosta. Se on kotiutunut pääkauounkiseudun tsi-kassin uumenista, ja on omalla tavallaan ihana ja kamala. Tässä materiaalit, joilla lähdin haasteeseen.


Kaavaksi alunperin suunnittelin yhdityksen kaavaa, mutta lopuksi päädyin kuitenkin nettinöttöseen. Se vaan on niin ihana. Tasan ysiltä aloitin kaavojen leikkuun, ensin nättäsen kukallisesta, fleecestä ja bambu-puuvillasta. Siiten lopun kukallisen silppusin vapaalla kädellä sopiviksi imuiksi ja leikkelin myös bambu-puuvillasta imuja niin kauna kun sitä riitti. Myös tuo flanellinen kierrätysimu päätyi yhden imun sisään. Tai puolet siitä.

Mulla ei oo edelleenkään kapeaa tarranauhaa, ja halusin tähän kiinnitysysteemin. Siispä tartuin neppipihteihin. Oma ohjelmansa oli neppikaavan piirtely, jonka tein sujuvasti suoraan bambulle lapsen myrkyttömillä tusseilla. Kolmas väri vasta antoi sopivan lopputuloksen.. Nepittelyyn kului aika paljon aikaa.

Ensimmäisen vartin jälkeen mulla oli jo 3/4 tehtynä eli ne imut :) Saumurilla on helppo hurautella. Tää oli myös taktiikka, tiesin, et vaikka aika loppuis kesken, oli edes jotain valmista. Huomasin, että kun tein ns. aikaa vastaan, keskityin paremmin ja tein rauhallisemmin, ettei tarvitsisi purkaa.


Kuvassa siis aikaansaannokset tunnissa. Kuvattuna klo 22, aloitin klo 21. Aikaa olisi ollut vielä 45 minuuttiia, mutta ei teemaan sopivia kankaita. Nöttösen sisäpintana pehmoinen babyfleece, väri mangonkeltainen ja ostettu vuosia sitten Myllymuksuilta. Kukkakangas sieltä tsikassista ja bambu-puuvilla ostettu vuosia sitten ehkä Malmin hulinoilta. Takimmaisen imun toinen puoli Marimekon kierrätystrikoosta, samaa kuin tässä setissä -> Edessä olevan tiimaimun kolmantena kerroksena vanha pyyhefrotee. Napakoittaa mukavasti. Kapean imun kerroksina kukallisen lisäksi bambu-puuvilla ja 2 krs kierrätysflanellia.


Tässä vielä nepeistä kuva. Ihan kuin kukkasia nekin :) Tein ne laittamalla piikkikappaleen eri väriseksi kuin neppikappaleen. Aika kivat, ja sopivat teemaan mukavasti. Itse en tätä keksinyt, vaan poistovaippoja pyöritellessä olen idean bongannut.

Vinkki, älä laita neppejä lähelle reunaa. Saumurointi ei onnistu. Tarran kanssa ei ole niin tarkkaa :)