keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Shoppailua

Eilinen vierähti pikaisella Ikea -visitillä ja kavereiden tapaamisessa. Ikeaan tein nopean täsmäiskun pojan kanssa. Ensin kangasosastolle, tyynynpäälliskankaita hakemaan. Selasin ensin pakkakankaita, enkä oikein osannut päättää, että mitä ja minkä verran. Bongasin sitten alelaarin. Kaiketi ne on palautuskankaita, pikkusen normaalia edullisemmin, valmiina pätkinä. Mukaan lähti 6 erilaista kuviollista kangasta, suuremmin pohtimatta ja yhden kankaan nappasin alehyllyn pakasta.

Toinen täsmäisku tehtiin laatikko-osastolle. Hain siis nipun Samla-laatikoita vintille ja kankaille. Pakkasin sohvan alle niihin ensin varavuodevaatteita ja pojan vauvalakanoita, että sain pojan vaatekaappiin tilaa. Sinne voin sitten upottaa työkamoja syksyn tullen. Työpiste kun sijaitsee ainakin toistaiseksi pojan huoneessa.

Tänään jatkettiin pojan kanssa shoppailua. Ensin käytiin Tanyasumin liikkeessä Espoon Jupperissa. Mukaan poika kelpuutti uutta Rokkitähdet -kuosia. Tanyasumilla on menossa kangasvarastojen siivous, joten monennäköistä oli tarjolla, mutta poika oli tiukkana, ja mikään ei kelvannut. Rokkitähdistä minulta tilattiin paita. Ehkä tää pitää toteuttaa, sillä edellinen paitatilaus muuntui housuiksi, kun kangas oli samettitrikoota. Ja olin muutenkin katsastanut vaatekaappia sillä silmällä, että housut alkavat olla lopussa.

Sitten suunnattiin Helsinkiin. Virhe, iso virhe. Monet mulle tutut kadut on poikki Tall Ship Racen takia, ja parkkipaikkoja on normaaliakin niukemmin. Kuitenkin tää oli vähän pakkotilanne, piti saumuri hakea huollosta. Kyseessä on oikeastaan äitin saumuri, joka on ollut lainassa, ja on menossa siskolle seuraavaksi. Erkin Saumasta&Tikistä tarttui mukaan uusi mittanauha, puolia, kaksoisneula, putsaussuti ja se korjattu saumuri. Pistolevy vaihdettiin ja hinta oli erinomaisen edullinen, 3e. Johtuen ehkä siitä, että viedessäni huoltoon koneen, ostin käytetyn saumurin itselleni.

Kotimatka olisi ehkä sujunut nopeammin Manskun kuin Ruoholahden kautta. Ruoholahden kulmilla oli nimitääin suuri osa kaduista poikki. Nälkäisen lapsen kanssa ajelu ei ollut maailman kätevintä, mutta selvittiin kotiin saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti