sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Pari NB-aioa


Vasemmalla Huisi nb -kaavalla tehty aion pohja. Ihanan keltainen pul Myllymuksujen lahjoittamaa, turkoosit foet Sampsukalta. Sisäpinnan keltaine coolmax minulta, vaihtarina ruskeaan joustofroteeseen. Koko vaipan tukena ja imukerroksena Katin Mussukoiden tattijoustis. Lisäksi imualueelle on coolmaxiin tikattukerros vahvaa vaippaflanellia. Neppiimuille on paikat täyttöaukossa. Sisäpuolella on läppäimu, jonka pintana myös cmx, imuna siinä 2 krs. pyyhefroteeta. Jalanteillä on foet ja vuotosuojat, toimii! Yritänpä muistaa tehdä vuotosuojien teko-ohjeen, kun Kiedon ohje on kadonut bittiavaruuteen.

Vasemmalla Mummut nb aio-pohja myöskin. Jälleen koko vaipan alueella joustis, sisäpinta myöskin keltaista coolmaxia. Kuminauhojen sijaan jalanteillä foet. Tämä toimi ainakin meillä ihan superhyvin maitokakkavaiheessa. Imualueelle tikattu flanelli. optio neppi-imulle täyttöaukossa.

Imussa 1 kerros joustista ja 2 krs pyyhefroteeta. Imuisa ja ohut. :)

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Pari bodya lisää

Juniori kasvaa, ja esikoisella ei enää tämän kokoisena juuri bodeja käytetty, niin junnukin saa uusia vaatteita..


Ensimmäisessä kuvassa JKK:n bambujoustiksesta tehty Blue Rain. Tätä kaavaa pitää muutaa, jalantiet on liian matalat kestovaippoja käytettäessä. Ihanan pehmeä kangas, josta piti tulla vaippaimuja... Näh, niitä on jo! Muistaakseni olen selkää kaavaan pidentänyt jonkin verran.


Tämä kangas muutti meille jo ikuisuus sitten. Esikoinen tahtoi, mut ei se silti kuitenkaan  livenä kelvannut. Alekorista. Tein siitä kaavakokeilun Heilt Speciellin bodykaavalla. Hihat pidensin. Seuraavaan avarran janateitä (kestovaipat) ja kaula-aukkoa. Tää tuntuu ahdistavan junioria. Koko 86cm on nyt aika passeli.

En tiedä, teenkö juurikaan bodejaenempää. Junnu potailee jo vähän. Bodyt on tarvittu, ettei revi vaippoja auki. Mut onhan ne hamkalia pottaillessa. We will see..

torstai 7. huhtikuuta 2016

Hupparia


Esikoinen ilmoitti melko yllärinä, että hän pukeutuu enää huppariin. Koska ruokailuun mennessä PITÄÄ olla huppu päässä. Mitäpäs se äiti ei lapsensa eteen tekisi..

Pohjana OB:n Pentagram, joka on tytöille suunnattu malli. Suoristin kaavan suoraksi a-linjaisesta, lyhensin ja niinhän se muuttuu pojalle sopivaski. kankaana ihanan pehmeä ja joustava Noshin raita joustocollege, jonka ostin jostain alesta aikaa sitten. Hupun  vuorinalapsen valitsema  junatrikoo. Samaa trikoota myös taskunsuun ja hupun kanttina. Hihoissa ja helmassa käänne. Etutaskun leikkasin vinoon, niin sain vähän ilmettä mukaan.

Tää on minusta aika hieno, vaikka itse sanonkin!

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Pupumetsää pöksyissä


Iki-ihana Kuosiverstaan arpajaisvoitto pääsi vihdoin paininjalan alle. Kauempaa ei olisi voinut odotellakaan, tai palanen ei olisi riittänyt mihinkään. Sininen pupumetsä oli sellainen kangas, jota etsin jopa ostettavaksi, mutta eihän sitä mistään saanut ostettua, kun on tuotettu vain koe-eränä. Kangas on muhkeaa ja pehmeää bambujoustofroteeta. Ensin suunnittelin tästä vaippoja, mutta onneksi en tehnyt. Kaavana OB:n 4/15 Belly Dancer, koko 92cm. Pitkäjalkainen on tämäkin tyypi tässä perheessä, pituutta on miehessä ehkä vähän yli 80cm ja niin vaan on aika sopivat. Alkuun resorit käännettynä kaksinkerroin, myöhemmin saa mennä pitkillä.

Tässä vielä lattialla otettu kuva, Siinä pöksyttimet eivät ole niin edukseen.


Tein vielä jämäpaloista imun yhdistykselle. Silpuista koottuna 4 krs bambujoustista. Peikossa on 4 krs puuvillajoustista jämäpaloista.


lauantai 23. tammikuuta 2016

Omille lapsukaisille täytettä vaatekaappiin

Olen ommellut jotenkin niin paljon vaippoja, että välillä on pakko ommella jotain muuta. Niimpä kangaskasojen kimppuun ja tulta päin.
 Juniori ei suinkaan nopeuttanut hommaa pelleillessään kankaan kanssa. Kaavat ehdin piirtää hänen nukkuessaan isin kainalossa. Mutta ilmeisesti kangas yöpukuun oli ihan mieluinen..


Kaavana taas OB:n Fawn, nyt jo kokoa 86cm. En tehnyt muutoksia. Seuraavaan on niska-haara mittaa venytettävä, on niinku hipun nafti. Mahtuu, mut ei kauaa. Knagas Kangashamstereista joku joustis, resori samoin. Tästä tulee aika jenkkifiilis, vaikka värit on väärinpäin.. I just love it!

Esikoinen sai Käpysen kulkuneuvoista paidan, kaavana OB:n Ensemble. Niitä on sillä vaan jotenkin liian vähän. Tykkäsi ja paitaa on jo käytetty monesti. Resorit Kangashamstereista. Turkoosi toi kivaa särmää. Hihat olis voinu olla muutakin, mut ei ollu just sellasta, joka oli huutanu et laita mut. Ja esikoinen tyrmäs mintun trikoon tyttöjen värisenä. Seiskavee saa valita.


Jämäpaloista pikkuveljelle body. Tätä kangasta jäi tän jälkeen noin 10*10cm pala. Kaavana OB:n Blue Rain, kokona 86cm. Ei muutoksia, meille aikas hyvä. Ekaa kertaa tein kirjekuoripääntien ja tuli aika napakka, mutta eipä valu hartioilta. Takakpl kokonaan mintunvihreää.


Ja vielä pitkät kalsarit Wexlerin loppuunmyynnistä ostetusta paksusta ribistä. Jos käyttäsiin leggareita, tää sopis itselle siihenkin. Mutta muuntunee kaikille kalsareiksi. Poika tykkää, kun on aika paksua kangasta ja lämmittää hyvin. Väritkin on riittävän poikamaiset. Kaavana oli joku leggarikaava OttoBrestä, kokona 134cm ja pituutta tavalliseen tapaan lisää. Leveys oli tässä kaavassa hyvä. En ollut kaavaan kylläkään kirjannut, et mikä se oli.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Parit pöksyt omille mukuloille


Teimme vaihtarin yhdistyksen kanssa puheenjohtajan kanssa sopien. Minulla oli reilusti coolmaxia, jota en voi käyttää ja yhdistyksellä reilusti joustista. Jostain syystä nyt ei oo motia ommella vaippoja, vaan vaatteita tekis mieli. Ja toisaalta on se ihan hyväkin, molempien poikien vaatekaapeissa on tyhjää ja naftia kokoa..


OttoBren StarManit esikoiselle. Muistaakseni piisrtelin koon 134 (tai 128). Sillä leveydellä mentiin ja lisättiin lahkeeseen joku 10 cm. Ja oikein sopivat pöksyt tuli. Molemmat joustikset Metsolasta. Aivan mahtavaa laadultaan, pysyy pehmoisena narukuivatuksessakin. Vihreä on jämäpaloja aiemmista pöksyistä


6 minuutin haaremit juniorille. Aivan mahtavat päällä. Hyvin mahtuu vaippa mukaan. Turkoosit resorit Kangashamstereilta jossain sekakasassa tulleita. Nää sopii superhyvin miikkarin bodyn kanssa, värit on just eikä melkeen. Näistä tulee mieleen minttusuklaa. NAM!

lauantai 9. tammikuuta 2016

Nippu vaippoja lainaamoille

On kyllä nyt ihan käsittämätöntä, kun kuva kääntyy blogiin siirtäessä.. Koneella oikein päin, avatessa ja kaikessa. Mutta kun tänne lataa niin hupsheijaa vikasuuntaan. No saatte nyt selvitä näin!


Elsa-Maijoissa sivutarran sijaan nepit. Kumpparit laitoin röyhelösysteemillä, koska se asettuu reiteen tiiviimmin. Molemmissa on 2 neppi-imun paikkaa ja jonkin verran kiinteää imua. On sis suunniteltu yövaipan pohjaksi. Kiinteänä imuna bambu-hamppufleeceä (Myllymuksut)  ja ulkopinnan bambujoustista (yksityinen lahjoittaja). En pysty sanomaan kuvasta, kumpi on kumpi, mutta luetellaan nyt kuitenkin.
1. Ulkopinta bambujoustis, sp. cmx johon tikattu flanellia 1 krs ja bambuhamppufleeceä.
2. Ulkopinta bjf, sp. cmx. Imuksi tikattuna kerros joustista ja kerros bambuhamppufleeceä.
Kummassakin on neppien alle ommeltu flanelli tueksi. 


Tässä Elsa-Maijoihin tehdyt lisäimut, laitellaan sopivat sitten lainaamon tarpeen mukaan. Vasemmalla bjf+bambu-hamppufleece taittomuja 2 kpl, Sen jälkeen 3 kertaisia flanelli-imuja. Keskellä cmx-pintaiset neppi-imut. Valkoisessa cmx, flanelli, joustofrotee ja bambu-hamppufleece. Oranssissa cmx, flanelli ja 2 krs bambu-hamppufleece. Tattijoustis (Katin Mussukat) ja 2 krs. bambu-hamppufleece, Pitempi tattijoustis+3krs Bambu-hamppufleece. Raidallisessa bjf ja 2 krs bambu-hamppufleece.


Kestoillaan -blogin kaavalla Harkkikset. Sp. Metsolan joustista, imuna samaa kamaa 3 krs. Kuvio-pul Myllymuksuilta.
 Sisätäyttö Snap Down -kaavalla. Up. Metsolan joustis, cmx mun varastoista. Valitsin pisimmät siivekkeet kaavasta.


Mummut nb yövaipaksi. Ulkopinta Katin Mussukoiden joustista, mielestäni erittäin hyvä ja paksu laatu. Sisäpinnalla Myllymuksujen kuivaliinaneulos. Läppäimussa kuivaliinaneulos, 2 krs. flanelli, kerros bamnu-hamppufleeceä. Kiinteänä imuna flanellia ja bambu-hamppufleeceä.


KVYn Sinä Osaat -kaavalla tehty s-kokoinen  sisätäyttövaippa läppäimulla. Ulkopinta Metsolan joustista, sisäpinta cmx omista kasoista. Kiinteänä imuna 2 krs joustista. Läpässä cmx, 2 krs. jf ja 1 krs bambu-hamppufleece. Kumppareiden sijaan foe.