lauantai 14. tammikuuta 2017

Kaavatestausta Jujuna: Keep it casual

Pääsin mukaan Jujunan kaavatestaus-porukkaan. Kiva testata uusia kaavoja. Jo kättelyssä päätin, että testiin pääsee juniorille Chill -vinosepaluskaava. Esiteiniltä piti kysyäö mielipide, ja hän valitsi omaksi kaavakseen Jumpin.

Pojat ovat meillä laihoja ja pitkäjalkaisia, joten ilman mittanauhaa en näitäkään lähtenyt testaamaan. Esikoinen on lantioltaan noin 66cm, pituudeltaan päälle 140cm ja jalan sisäpituus on 68cm.2-vuotias juniori on arpamitoilla, ei suostu kovin hyvin mitattavaksi. Vyötärö on jotain 40-50 cm, jalan sisäpituus noin 30cm (vaipan alta) ja miehen pituus noin 94cm.


Esikoisen valitsema Jump on aika perushousu. Kaarevat taskunsuut saivat heti kiitosta. Mittataulukon mukaan tyyppi olisi noin 20cm liian kapea malliin, mutta silmä kertoi, ettei kyllä kavennella tarvii. Kivat kapoiset housut. Muutosta on vain lahkeensuissa, resori ei kelpaa. Mittasin lahkeeseen siis 65 cm sisäpituutta ja lisäsin 2 cm käännevaran. Justiinsa passeli.

Oravavelour on Metsolan alesta parin vuoden takaa. Ihme kyllä että se kelpasi. Pitää vaan itse vähän ohjailla, ettei ole riemunkirjava kokonaisuus, kundi kun vetää päällensä just mitä käteen sattuu..


Junnumpi sai Chillit. Ihanat. Vaippavaraa kestopepulle olisi saanut olla vähän enempi, ja minun ei olis pitänyt vetää vyötäröä näin tiukalle. Oma moka. Kaavan totteleminen olisi ollut viisasta. Lahkeissa ohjetta pidemmät resorti, koska mä vaan tykkään niistä. Leveämmälle puolelle lisäsin taskun. Ihan vaan kaapista valitsin lautasen, jolla piirsin puoliympyrän ja siihen kolon mukilla. Etukappaleeseen mukikolo ja kanttaus. Sitten kolmiaskelsiksakilla tasku kiinni etukappaleeseen. Taskukappaleen tein ruskeasta joustiksesta.

Joustofrotee kotoisin Metsolan alesta parin vuoden takaa. Resorit varmaan Kangashamstereista.

Jos (kesto)vaippaa ei olis, pussitus olis just sopivaa. Mittataulukkoon suhteutettuna, mitoitus on kapeaa. Voi olla, että siihen tulee muutoksia varsinaiseen myyntikaavaan. Tämä voi toki johtua myös tulostusongelmasta.

Kaavan tulostamisessa oli jotain ongelmaa, kohdistukset eivät osuneet kohdilleen. Ompeluohjeet olivat todella hyvät ja yksityiskohtaiset. Paperia säästääkseni tulostin ohjeista vain pari ekaa sivua ja tarpeen mukaan tarkistan koneelta jotain erityisjuttuja (kuten sen vinon sepaluksen).

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Hyväntekeväisyyttä vastasyntyneiden teho-osastolle

Ompeluryhmässä on menossa hyväntekeväisyyskeräys uudelle K7-osastolle. Silppulaatikon pullistellessa on hyvä ottaa osaa. Tilkkujen tuhoamisesta saa hyvän mielen itselle (ja miehelle, joka ei oikein kestä kangaskasoja). Lisäksi tässä voi tuhota hutiostoksia, niitä jotka on periaatteessa kivoja, mut ei sit kuitenkaan.


Kokoa 40 cm olevat potkarit on sijoitettu 35cm pitkän nuppupeiton päälle. Käsittämättömien pieniä nuo vaatteet. Lapset tietysti puki nää potkarit heti nukelle :) Toisen peiton kantausepäonnistui niin pahasti, että se saa jääfä lasten leikkeihin.



Tämä myssy (ja toinen samanlainen) on kokoa 30cm. Oikeasti ei juuri nyrkkiä suurempi. Junatrikoo on kotiutunut Kangashamstereita. Sitä on leikottu aika moneenkin vaatteeseen meillä. Pikkupalat meni nyt hyvään tarkoitukseen. Pipo on kaksinkertainen, pussiin ommeltu. Pipon kaava PuuhakasPaja.


Näistä pipoista tulikin reilumpia. Ne on tehty vain yksinkertaisena, koska kangasta ei vaan riittänyt. Kaksinkertainen käänevara on muutaman sentin korkea. Kaikki saumat on litistetty tikkaamalla, ettei herkkä iho saa osumia.


Kolmannen nuppupeiton ompelin pussiin. Huomattavasti miellyttävämpää kuin kanttaaminen. Tämän peiton koko on noin 42cmx42cm. Mutta kaipaisin niitä kehyksiä...

perjantai 6. tammikuuta 2017

Juniorille Baggyt


Juniori sai collarit Wexlerin paksuhkosta pörröcollarista. Kaavana Nosh Baggyt koossa 92cm. Sovitukseen saakka eivät ole päässeet, junnu ei ole suostunut. Itselleni tein samasta kankaasta collarit. Aivan ihanan pehmeät ja lämpimät päällä. Eiköhän junnukin näille jossain vaiheessa lämpene. Resorit ostin joskus jostain alesta....

tiistai 6. joulukuuta 2016

Huisi nb aio

Edelleen pulaa on aio-vaipoista, erityisesti nb-kokoisena. Ompeluosastoa on hidastanut materiaalien puute ja työnteko...


Kaavana siis  Huisi, koossa nb. Lisäsin tähänkin pikkuvaippaan vuotosuojat, jotta maitokakat pysyisivät vaipan sisäpuolella. Kaikki kankaat yksityisiltä lahjoittajilta.


Sisäpintana cmx, siihen tikkasin forteeta kiinteäksi imuksi. Tukikankaana Jyväskylän kangaskaupasta saatu pilvitrikoo. Sisäpuolisessa läpäsä cmx, frotee ja kerros hamppua (kierrätys). Taskuun menevä läppä 2x bambu-puuvillacollegea (kierrätys).

Pari paitaa juniorille

Junnun paitakaappi ammottaa  tyhjyyttään. Lyhythihaisia on, mutta pakkaskelillä olisi käyttöä pitemmällekin hihalle.


Tämän tein Käpysen pop-upin alehyllyn kankaasta. Ihana kuosi, lapsekas, raikas. Kaavana OBn Reindeer Herder (OB 6/2014) koossa 92cm. Olisi voinut olla vähän kapeampikin. Pituus on aika kiva, mutta pari senttiä lisää ei haittaisi. Takakpl on Kangaskapinan mustaa elastaanitrikoota.


Hastag-paita on tehty samaisen 6/14 lehden Heather -tunikakaavan (koko 86cm) pohjalta. Kavensin sitä noin 7cm, hippusen liikaa, suoristin a-linjan pois, liässin nappilistan ja loppupelissä lisäsin alareunaan myös resorin (tai siis suikaleen elastaanitrikoota). Olisi muuten tullut napapaita. Hihakangas Kangaskapinan hiilenharmaata elastaanitrikoota ja hastagin ostopaikkaa en muista, huikealla alella shopattu kuitenkin.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Tähtipaitoja esikoiselle

8-vuotias alkaa olla jo tarkka. Monikaan kuosi ei enääkelpaa. Mutta ei tuo malliltaan edelleenkään sovi kaupan rytkyihin. Pakko tehdä jotain. Olen jo aikaa sitten ihaillut tähtipaitoja. Ja nyt uskaltauduin kokeilemaan. Ei mahdotonta!

Ohjeen katsoin Made for Apes -blogista. Meinas ensin aivot nyrjähtää kun piirtelin, mutta sujuihan se kun mallia oikeesti kattoi:) Kiitos hyvästä ohjeesta!

Kaavatestaus nro1. Pohjana OBn Ensemble kerrottuna kokoon 134cm. Vaan jätkä on hartioistaan jo siihen liian suuri (kaava siis kinnaa). Ei merkittävästi, mutta sen verran, ettei tällä kaavalla enempää voiommella. Hiilenharmaa elastaanitrikoo Kangaskapinasta, ja hashtagi alekorista, mut en muista mistä..


Siihen varsinaiseen kankaasee otin sitten toisen kaavan pohjaksi, OBn Linear 4/2013 numerosta. Molemmat hihat Kangaskapinan mustaa elastaanitrikoota. Lätkäkangas EKn pakalta. En voinut jättää sinne... Resorit Kangashamstereista- Punainen tuo vähän tähän väriä ja koska lätkämaali on kirkkaanpunainen, pieninä määrinä se kelpaa.


Päälle tätä ei vielä oo testattu, jätkä on pelissä. Taidan laittaa WA:lla kuvan miehelle, jos se näyttäs kundille. Kundin oma luuri kilkuttaa täällä kotona.

Näiden lisäksi olen tänä viikonloppuna saanut aikaan junnulle pöksyt. Kuvia ei ole, niimpä bloggaan sen myöhemmin. Nyt ne on jo pyykissä... Sovituskuvaa yritettiin ottaa, mutta 2-v. halus aan katsoa kuvia..

lauantai 24. syyskuuta 2016

Mummut nb aio

Lainaamoon sain piiiitkästä aikaa ommeltua yhden vaipan.


Kaavana mummut, kokona nb. Kaikki kankaat yksityisiltä lahjoittajilta. Päällä pul, sisäpintana cmx. Sisäpuolella cmx-pintainen läppä, jossa imuna 1 krs. froteeta (pinkkiä tietysti :D) Sisäpintaan tikattuna 1 krs flanellia ja 1 krs forteeta. Tukikangas muuten onkin Jyväskylän kangaskaupan pilvi-trikoota. Sisällä oleva neppi-imu on muokattu pitkästä hemp-it -imusta, joten hamppua se.

Mukava ohut ja notkea aio pikkuiselle. Imuatehoakin pitäis olla, kun neppi-imussa on yhteensä 4 krs hyvään imuun pestyä hamppua.

Jalanteillä on kuminauhojen sijaan foet. Ainakin meillä näin maitokakka pysyi paremmin vaipan sisäpuolella.