lauantai 26. heinäkuuta 2014

Poikaselle shortsit

Kävimme päivällä pojan kanssa keskustelun, kun on vain yhdet kivat shortsit. Muutamat on siis kaapissa kyllä, mutta näille kolmen kympin helteille käytännössä kahdet ohuemmat. Ja kun ne lempparit on pyykissa, on tilanne suorastaan kamala, herra 6-veen mielestä. Sillä eihän tyhmillä shortseilla (jotka on toki itse ostaessa valittu) vois lähteä minnekään.

Niimpä otimme kangaslaatikon kauniiseen käteen, ja poika valitsi 3 mieluista kangasta, joista voisi shortsit tehdä. Kankaista kaksi on leppäkerttua ja yksi junaa. Tein turkoosipohjaisen leppiskankaan ensin, ja en ole ihan varma, onko nää kuitenkin liian tyttömäiset. Toki yläosa vaikuttaa, ja muuta. Mut silti. Toisaalta herra itse valitsi kankaan, joten pitoon nää varmaan tulee. Mut voikohan liikkua ihmisten ilmoilla. Mä muutenkin vierastan kuvioita alaosissa.. Toisaalta suurin osa pojan paidoista on yksvärisiä (sii ne, joita päälleen vetää vapaaehtoisesti) eli kuosioksennusta tuskin on luvassa.


Kaavan pohjana on sama kaava kuin Angry Birds -housuissa, eli Ottobren joku numero reilusti kavennettuna.Vyötäröllä resori, jossa on napinläpi mahdollista kiristystarvetta varten. Kangas tuli jonkun fb-kirppiksen kangasläjässä (Kangashamstereista), ja on siis huolella marinoitu ensin muualla, ja vajaa puolisen vuotta meilläkin. Resori on kotoisin myös samaisesta kasasta. Tikkauksiin en alkanut säätää kaksoisneulan kanssa, sillä mulla ei ole yhtään valkoista lankaa (eikä juurikaan mitän hyvälaatuista lankaa), käytin siis hippusen kellertävää. Lankaostoksille olis siis ihan pakko mennä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti