keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Pari kestosidettä


Silppulaatikko sai taas tyhjentyä, kun ompelin aamulla. Leikoin juniorille pari vaippaa, ja loppujämistä myös kestositeitä. Taustalla molemmissa pul, toisessa pääkalloa, toisessa dinoa. Imuna pyyhefroteeta ja toisessa samaa mustikkajoustista kuin pintakangaskin. En nyt enää muista kummin päin meni, mutta laput on liimattuna. Mustikkajoustis on Ostettu ompeluinnostuksen alussa Viljamin Puodista. tein siitä itselle tunikan, jota en oikeastaan ole käyttänyt. Kangas on ihanan tuntuista, ja mietinkin, josko sen tunikan silppuais junnulle bodyksi.

Nämäkin lähtevät lainaamoihin aikanaan. Oma sidekori on niin täys, ettei sinne mahdu enempää. Lahjoittelen siis nämä silput eteenpäin mukattuna :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti